Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taustoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taustoja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Liikuntahistoriani.

Viime viikolla lähdin Miehen kanssa salille. Melkein itkua väänsin kun nappaus oli absoluuttinen nolla. Crossariin kuolen ja juoksumatolle ei tällä tissivarustuksella ole mitään asiaa ilman kolmia sporttirintsikoita päällekkäin, joten menin polkemaan kuntopyörää. Todella ärsyttävää hommaa, mut puoli tuntia väänsin väkisin. Siirryin salille, katoin ympärilleni, totesin Miehelle että tää on ihan perseestä ja lähin saman tien takaisin fillarin selkään. Jupisin itekseni toisen puoli tuntia ja selasin naama norsunvideolla jotain tyhjänpäiväistä muotilehteä. Plaaaaah. Kotimatkalla olin ihan yhtä pahalla päällä kuin salille mennessä. Ou jee. Onpa ihanaa tämä liikunta.


En lapsena ollut erityisen urheilullinen. Koulun liikuntatunneilla en tykännyt mistään, missä tuli hiki ja piti juosta. Koripallo oli ihan pahin. Yhtä kamalaa oli jalkapallo. Ja talvella ringette. En pitänyt oikeastaan mistään joukkuelajista. En tiedä kumpi inhooni vaikutti enemmän: hengästymisvaara vai se, että olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen. Tai ehkä toka- tai kolmanneks viimeisenä, jos oli hyvä tuuri ja juuri sinä päivänä satuttiin inhoamaan jotain muuta tyttöä vielä enemmän kuin minua.

Joistain lajeista tykkäsin. Satasen pingoin mielelläni ja kovaa. Pidin siitä, koska se oli nopeasti ohi ja pärjäsinkin siinä jotenkuten. Pituushypystäkin tykkäsin ja laitoin ihan pro-meinigillä askelmerkkejä, vaikka en tajunnut niistä mitään. Telinevoimistelutunnit oli kans kivoja, kun sai hyppiä sellasen pukin yli, tehdä kärrynpyöriä ja roikkua nojapuilla.

Koulun ulkopuolella en liikkunut yhtään, mitä nyt koiran kanssa kävelin. Mutta tanssista tykkäsin! Kasi- ja ysiluokan välisenä kesänä olin Marco Bjurströmin vetämällä tanssileirillä, joka oli huippu! Aamiaista ei saatu ennen kuin oli käyty metsässä aamulenkillä (oli muuten tuskaa tällaiselle mitään aerobista liikuntaa harrastamattomalle teinille) ja päivisin opeteltiin showtanssikoreografioita ulkoilmakatoksessa, satoi tai paistoi. Olin aivan rapakunnossa verrattuna Helsingistä tulleisiin alan harrastajiin, mutta into ja halu oppia korvasi kuntoa sen verran, että pysyin mukana.

Lukiossa en taas harrastanutkaan mitään, mutta yliopisto-opiskelujeni alkuaikoina kävin yhden Jounin kanssa tanssimassa jivea. Se oli rankkaa, mutta aivan älyttömän kivaa! Äitienpäivänä katsottiin anoppilassa Tanssii tähtien kanssa -finaalia ja voi että mun alkoi tehdä mieli taas tanssia! Kotimatkalla kerroin Miehelle jive-menneisyydestäni. Ja mitäs Mies? "No se vois olla sellasta, mistä mäkin ehkä tykkäisin." Whaaat?! Pitkätukkanen, satakilonen karvanaama rokkimies tanssimassa jivea - käy mulle! :D

Jivetkin tyssähti johonkin, enkä sen jälkeen harrastanut moneen vuoteen juuri mitään.

Olin jotain 24-25v. ja näin opinahjoni eteisessä ilmoituksen "circuit trainingista", joka olisi naisille suunnattua, ohjattua kiertoharjoittelua kuntosalilaitteilla. Menin kokeilemaan. Paikkana oli punttisali, jossa kävi lähinnä jääkaappipakastimen kokoisia karjuja (Sali82). Great. Circuit pidettiin kuitenkin erillisessä pikkusalissa, ja mähän hurahdin ihan täysin! En ollut ennen kuntosalilla käynyt ja nyt pääsin opettelemaan liikkeitä kunnolla, ohjatusti ja turvallisesti. Mahtavinta oli se, kun huomasin jaksavani tehdä aina vaan paremmin! Olin löytänyt jo toisen lajin, josta tykkäsin, vaikka siinä tuli hiki.

Vaihdoin salin omistajan, Sukkisen Mikan (terveisiä vaan!), ehdotuksesta circuitin rehelliseen punttisaliin, sinne pelottavalle hikisten miesten puolelle. Mika teki mulle ohjelman ja oli treeneissä varmistamassa, että teen kaiken oikeilla tekniikoilla ja riittävällä teholla. Mika ei antanut mun kitkuttaa pienillä painoilla, vastalauseistani huolimatta se lisäsi aina painoja ja valoi uskoa ja tsemppasi. No pain, no gain. Jalkaprässissäkin (se perinteinen malli, mihin laitetaan levypainoja) tein sarjaa 140kg:lla, vaikka olin ihan ripakinttu! Nousujohteinen treenaustapa iskostui mulle kalloon ja siitä olen Mikalle niin kiitollinen, että melkein tippa tulee linssiin.

Treenasin yleensä yksin, mutta jossain vaiheessa löysin treenikaverin (terkkuja Pornooseen!). Oi niitä aikoja! Treenikaveri oli opiskelukaverini vaimo, jota en juurikaan tuntenut, mutta puntteja nostellessa ja pukuhuoneessa lörpötellessä meistä tuli sydänystäviä. (Taas mua itkettää!!! :D Liikutun nykyään ihan kaikesta. Pöljä.) Salilla käytiin kolmesti viikossa ja laiskotuksesta huolimatta tuli lähdettyä, koska niin oli sovittu. Mika laati taas ohjelmat, mut osattiin treenata jo omillamme. Tsempattiin toisiamme aina vaan parempiin suorituksiin ja siirrettiin tappia pakassa salaa, jos ei toinen muuten suostunut kovempaa reenaamaan. Ja sitten hihiteltiin. Punttisalilla oli KIVAA!

Kuulostaa siltä, että olenhan minä ihan sporttinen. No joo, olen kai sitten, jos vertaa ihmiseen, joka ei ole ikinä liikkunut yhtään ylimääräistä. Liikunnasta olen innostunut vasta aikuisiällä ja ja urheilu on ollut kausiluonteista. Minulle on tyypillistä painaa ensin sata lasissa, mikä johtaa siihen, että into laantuu ja saatan olla vuodenkin tekemättä yhtään mitään. Painooni tälläisella on/off-tyylillä ei ole ollut vaikutusta, ilmeisesti olen aina osannut syödä suurinpiirtein sen verran mitä kulutan (mikä ei tarkoita sitä, että olisin syönyt terveellisesti - söin ihan mitä sattuu).

Viitisen vuotta sitten innoistuin taas pitkän tauon jälkeen liikunnasta. Samalla kiinnostuin myös terveellisestä ravinnosta ja urheiluravitsemuksesta. Taas tämä sata lasissa -ilmiö: kun jostain kiinnostun, paneudun siihen sitten kunnolla. Luin järjettömiä määriä liikunnasta ja ravinnosta ja opin erottamaan huuhaan järkitekstistä. Remontoin rempallaan olleen ruokavalioni kondikseen ja voin paremmin kuin koskaan! Liikuin monipuolisesti, usein ja silkasta liikunnan ilosta! Uskomattominta oli, että opin tykkäämään jopa juoksemisesta, jota olin vihannut koko elämäni! Meikästä oli vahingossa tullut ihan sporttimimmi! =)

Jos olisin ollut ammatinvalintatilanteessa, valintani olisi ehdottomasti ollut personal trainer, niin paljon mä tykkäsin miettiä ja opetella noita juttuja!

Nyt olen taas aallonpohjassa. Kunto on rapa ja liikkuminen tervanjuontia. Toistaiseksi revin liikuntamotivaationi vain siitä, että liikunta kuluttaa energiaa ja mitä enemmän kulutan, sitä enemmän mulle jää pelivaraa syömisiin. Tällä tyylillä en kovin kauan jaksa, mutta onneksi tätä kirjoittaessani tajusin, että tuntui musta tällä hetkellä miltä tahansa, minulla on kyky nauttia liikunnasta. Se on jossain piilossa, mutta ihan varmasti voin sen houkutella esiin. Vielä mä löydän itsestäni sen vaihteen, että tekee mieli liikkua ihan vain siksi, kun se on niin kivaa! =)

perjantai 8. toukokuuta 2009

Tästä lähdetään.

Meinasin aluks, että laitan tähän kuvan mun pallosta. Muutin mieleni. Mä niin voin kuvitella jo ensimmäisen vinkujat: "Mitä laihduttamista tuossa nyt on, noin pieni maha, voi hyvänen aika!"

No voi hyvänen aika itelles. Jos minä olen kyllästynyt läskeihini, niin anna mun ihan rauhassa yrittää tehdä asialle jotain. Se ei ole sinulta pois eikä pitäisi mieltäsi vaivata, vaikka tietäisit miten monta ihmistä, joille 15kg:n painonpudotus olisi tähdellisemää kuin minulle. Välillä tuntuu, että tässä maailmassa on hyväksytympää olla laihduttajana aivan helvetin lihava ja ylipainoinen kuin suurinpiirtein normaalinoloinen ja normaalipainon rajoissa, mutta löllyvästä mahasta ja reisiläskeistä kärsivä. Ei voi olla väärin haluta olla pienemmässä ruumiissa, jossa voi liikkua ilman että tuntee vyötärönsä hyllyvän, vaikka ei olisikaan varsinaisesti ylipainoinen.

Tilanne on se, että olen koko elämäni ollut vinkuheinähonkkelo, pitkä ja laiha ja mummojen ja perstissiäijien mielestä "mallin mitoissa" ja joidenkin mielestä mielestä liiankin laiha. Tuo kuvassa Ilosaarirockista nauttiva tyttö olen minä sellaisena kuin olen aina ollut. Kokoa S tai 36 ja ihan ilman mitään ruokavalioita tai liikuntaa. Nyt olen kahdessa vuodessa paisunut kokoon 42-44, vaaka näyttää noin kuusitoista kiloa enemmän ja VITUTTAA.

Mulla on kaappi täynnä kivoja vaatteita, joihin en mahdu. Kuvassa olevia farkkucapreja en tällä hetkellä saa jalkaani, ne juuttuvat kiinni jo reisiin. Sama kohtalo on muilla housuilla. Jos saankin ne vedettyä ylös, vetoketju muodostaa leveän ja irvokkaan V:n, jolla alkaa myös se kirosana, joka mieleeni tulee. Ainoat mukavat housuni ovat serkkuni ex-miehen vanhat pellavahousut. Ainoat kiristämättömät yläosat ovat Nanson lumiukko-yöpaita ja Kappahlista vuosi sitten ostettu telttamallinen trikoopaita. Periaatteeni on, että en palkitse itseäni lihomisesta, joten en ole ostanut vaatteita sitä mukaa kun entiset käyvät pieneksi. Viime talvena oli pakko ostaa parit farkut, mutta nyt en meinaa saada niitäkään enää kiinni.

Niin että itkuhan tässä meinaa tulla. Ja on tullutkin. Itseäni inhottaa, Mies vittuilee, äiti huomauttelee.. Miten minusta tuli näin läski?! Joku voisi sanoa, että kyllä se on nyt ihan luonnollista, että iän myötä (jota en aio kertoa, naiselta ei sellaisia kysellä) alkaa läskiintyä. Ja sitten selitetään aineenvaihdunnan hidastumisesta jne blaablaa. Joo kiitos. Ihan hyvä yritys ja pätee varmasti moneen. Aineenvaihdunnassani tuskin on mitään ihmeellistä muutosta tullut, luutkin ovat kai ihan samankokoiset kuin ennenkin (mun tekee mieli kirkua aina, kun joku selittää kilojaan, että olen vain isoluinen. Bullshit.).

Lihomiseni syy on se kaikista tavallisin: olen syönyt enemmän kuin kulutan.

Ja se on ollut ah, niin helppoa ettei huomaakaan! Sen kun vain syö samankokoisia annoksia kuin Mies, napostelee naksuja ja jäätelöä ja edamin siivun ihan vaan ohimennessään, juo paljon olutta ja siideriä, niin ja viiniä viikonloppuruuan ja herkkujuustojen kanssa, kokkailee huoletta herkkuja, kun syöminen on niin kivaa ja ruoka on hyvää. Ja kun ruoka on hyvää, sitä on toki santsattava, mitä sitä nyt huomiselle jättämään jos kerran suu vetää. Ja jos ei millään jaksa laittaa ruokaa, voi mennä lähiravintolaan, jossa on ihan älyttömän hyvät pizzat (mut sieltä ei kannata ottaa kebabia, ne on parempia siinä toisessa paikassa).

Siis MIETI! Pari, kolme vuotta sitten söin pizzaa ehkä pari kertaa vuodessa. Jäätelöäkin söin vain kesällä ja silloinkin koko kesänä vain muutaman tuutin tai pehmiksen. Nyt pizza on ihan normiruokaa, Ben&Jerry's tötsä hupenee meiltä kahdestaan ihan yhdeltä istumalta. Ja sitten ollaan vaan naurettu, että ohhoh, sinne meni.

Ei naurata enää.

Voisin syyttää ruokavalion muutosta seurustelulla Miehen kanssa, joka on kaikkiruokainen herkkusuu, mutta ei hän ole ruokaa ja juomaa suustani alas tunkenut. On vain niin helppo syödä, kun toinenkin syö. Ja kun toisen tulot on sellaiset, että on varaa ostaa herkkuja, niin niitä sitten ostetaan. Oma palkkani oli aiemmin niin minimi, että tarkkaan piti miettiä, mitä ostaa, joten juustopaketit ja muut herkut jäi usein kaupan hyllylle. Ehkä mulle on tullut elintasomaha.

Ja elintapamaha. Syö-ihan-mitä-ja-milloin-vain-ruokavaliolla ja perusliikkumattomuudella saa todella kätevästi mahaan makkaroita, läskiä jopa selkään ja komiat jenkkakahvat (mulla on jo sellaisetkin....). Jo hyötyliikunnalla saisi jotain aikaan! Turussa asuessani liikuin kaikkialle jalan tai pyörällä, työmatkat kävelin ja kannoin kauppakasseja monta kilometriä. Käsi- ja jalkapelillä kulki jauhopussit, maidot ja muut mukisematta. Nyt on auto käytössä, joten eipä tule käveltyä edes lähiprismaan. Niin ja nyt kun ei ole töitä, ei tarvitse kävellä sitä jokapäiväistä 40min reissua. Aikaahan mulla olisi kävellä vaikka taloa ympäri koko päivän, mutta kun olen laiskistunut niin, että ei ole tullut edes ulkoiltua, vaikka vieressä olisi aivan mieletön pururatakin! Musta on tullut ällöpossu!!

Mutta nyt tähän tulee muutos. Alan palauttaa itseäni takaisin entisiin mittoihini hitaasti, mutta varmasti. Projektin tueksi perustin tämän blogin, jossa puran mietteitäni niin hyvässä kuin pahassakin. Aiheet tulevat pyörimään akselilla ruoka-liikunta-valitus. Kyllä, täällä saan ja aion myös valittaa ja urputtaa, jos siltä tuntuu! Tämä on ensimmäinen, mutta toivottavasti myös viimeinen kerta, kun laihdutan. Tää on viimeinen valitusvirsi!