Ta-daa!

En ole kuollut, sormiani ei ole amputoitu eikä mitään muutakaan dramaattista. Blogi on vain ollut jäissä. Painonpudotus ei mennyt niinkuin Strömsössä, tuntui että jouduin johonkin suutarin lapsella ei ole kenkiä -syndroomaan: kaikki painonhallintaan, ravintoo ja liikkumiseen liittyvä tietotaito ei vain siirtynyt käytäntöön. Voitte arvata, ettei haluttua tulostakaan tullut. Ehkä siksikään ei huvittanut kirjoitella ja tunnustaa, että paska mikä paska.

Mutta hei, lopputulos on kuitenkin pahimmasta tilanteesta mitaten noin -10kg! HAHHAAAA! :D Ensimmäiset 4-5 kg lähtivät liikuntaa lisäten ja ravinnon laatua tarkkaillen. Mutta sitten jumahti. En koskaan päässyt siihen liikunnan iloon, jota joskus muinoin koin, joten liikunta jäi aika vähäiselle. Positiivista kuitenkin, että pudotettu paino ei tullut takaisin. =)

Mutta sitten alkoi tapahtua! Meille tuli koira! =) Maailman ihanin espanjalainen rescuekoira Piippola! Nyt oli muijan lähettävä kävelylle vähintään kahdesti päivässä (koira käy ulkona 3 krt/pv, joista minä yleensä hoidan kaksi ja mies yhden) ja vaikka liikunta ei välttämättä hikeä nostanut pintaan, tämä vähäinenkin, joskin kurinalaisen säännöllinen liikunta vaikutti painoa alentavasti niin, että paino putosi tasaisesti n. 1kg/kk. JEI!

Painonlasku tyssäsi talven tultua, kun kylmien säiden tultua pidempiä lenkkejä ei enää voitu tehdä, mutta kuvittelisin, että kun säät lämpenee, niin läski alkaa taas sulaa! :D Ja tämän uhoamisen tehosteeksi hankin alennusmyynnisstä Reebokin PERSELENKKARIT! Se on kuulkaas juhannukseen mennessä niin timmi pylly ja reidet, että! :D Toisaalta ihan yhtä todennäköisesti mä en kehtaa ees käyttää niitä, kun pinkistä ei ollu kokoja ja piti tyytyä siniseen ja ehkä ne myös hankaa tai ne vanhat röntsäkengät on muuten vaan mukavammat... Mut hei, girl can dream, right?! Piukat paikat haaveena ja epärealistisen vaivatta! Raportoin tuloksista, kunhan niitä saan. Ehkä perselenkkarit toimivatkin?

Päivien ja lenkkien pidentymistä odotellessa tyydyn pitämään painoani nykyisessään. En liiku mitenkään superpaljon, mutta tavoitteena on koiralenkkien lisäksi käydä ainakin pari kertaa viikossa zumbassa. Työnantaja sponsaa kerran viikossa ja samaan paikkaan mulla on 10 kerran kortti, jota tarviis alkaa käyttää. Olis upeeta vetää tehokuukausi ja käydä kolme kertaa viikossa zumbassa (joka on oikeesti kivaa, vaikka pylly hyllyy enemmän kuin pyörii). Kunnonkohotusta tarviisin ehdottomasti. Mut kattoo nyt. En ota paineita. :)

Vaatekoko on muuten tällä hetkellä 38, joistain vaatemerkeistä mulle käy jopa 36(!!!) ja Sokoksen kantistarjousfarkuista meni tuumakoko 27 (IIK!!!! :D). Jotain on oikeesti tapahtunut, koska entinen vaatekoko oli 40/42. =) Vielä on matkaa entiseen kolmekutoseen, mutta toisaalta mulla on ihan hyvä näinkin. Ei mun tässä ikuisessa 21 vuoden iässä tartte päästä samoihin mittoihin kuin missä olin aiemmin ennen yllättävää lihomistani. Olen ollut koko elämäni luonnostani TODELLA laiha, alipainoisen rajoilla. Nyt olen todennut, että pikkasen isompanakin voi halutessaan näyttää todella hyvältä, se on vain asenteesta kiinni!

Ei ole puolikskaan tehty...

...vaikka niin oli hyvin suunniteltu. Kuvittelin, että sitten kun mä oon töissä, voinkin kätevästi töistä tullessa käydä salilla, kun se on niin kätevästi siinä matkan varrella. Niinpä niin, jaapa jaapa, trallalallalaa. Eipä ole käynyt pienessä mielessäkään lähteä neljän, viiden jälkeen mihinkään punttisalille tai lenkille. Voi laiskuutta.

Toisaalta en kärsi tästä kovinkaan suurta morkkista. Olen ollut töissä vasta viikon, kaikki on uutta ja työtehtävien hahmottaminen ja uuden opetteleminen vei voimia yllättävällä tavalla. Mitään kunnon työtä en viikossa vielä ole ehtinyt tehdä, mutta on hiivatin raskasta tuntea itsensä melko hyödyttömäksi, lukea nippukaupalla lukea papereita ja orientoitua ja ihmetellä, mitä kaikkea työtehtäviin kuuluukaan. Mutta luotan luotan siihen, että kyllä sitä virtaa riittää sitten, kun olen päässyt alkustressistä ja kun työt alkaa sujua paremmin.

Paino on onneksi pysynyt suurinpiirtein samana. Loman aikana tuli pientä takapakkia, mutta hei, LOMA!!! Lomallahan sai syödä ja juoda, eikös niin? :) Olen saattanut jopa hiukan pienentyä, vaikka painossa ei suurta muutosta ole tapahtunutkaan. Sain nimittäin vetoketjun ja napin kiinni housuista, joita en voinut laittaa työhaastatteluun 1kk sitten, kun eivät vaan menneet päälle. On ne vieläkin sen verran pinkeet, että töihin en niitä laita, mutta jospa parin viikon päästä?

Loman aikana en pitänyt ruokapäiväkirjaa lainkaan ja lautasmallini oli tyyppiä "lautanen täyteen". Olisittepa nähneet mut Ruotsin laivan seisovassa pöydässä. Ihan kuin en olis ikipäivänä ruokaa nähnyt! Kaikkea hyvää piti ottaa ja parhaita kehdesti. Jälkiruokapöydästä olisin putsannut viimeisetkin suklaamousset ja paahtovanukkaan palaset, jos vain olisin kehdannut. Mutta nyt olen taas täyttänyt ruokapäikkää, lounaaksi olen valinnut ruokaisan salaatin ja iltaisinkin olen syönyt suhteellisen järkevästi tai yrittänyt pitää ainakin annoskoot pieninä.

Töissä on kyllä hankalaa syödä säännöllisesti. Tai ei se oikeasti hankalaa ole. Meilläkin on jääkaappi ja mikro, ja vaikka niitä ei olisikaan, esim. hedelmät, mysli/proteiini/tms. -patukat jne. säilyy kyllä huoneenlämmössäkin. Pitää vaan muistuttaa itseään siitä syömisestä ja syödä pieni välipala eikä ajatella, että "no tunnin päästä mä kuitenkin lähen töistä ja pääsen kotiin syömään". Joo niin pääsee joo ja nälkä on sellanen, että tuleekin syötyä ihan mitä sattuu ja paljon.

Lounassalaattien lisäksi menneestä viikosta löytyy muutakin positiivista. Arkiliikunnan määrä on ainakin tsiljoonakertaistunut! Aiemmin normipäiväni saattoi sisältää liikuntaa himassa lompsimisen lisäksi vain 15min kauppareissun. Nyt kävelen bussipysäkille, päätepysäkiltä metrolle, metron portaat alas (voihan niissä vain seistäkin, mutta käytän senkin ajan omaksi hyödykseni), muutaman pysäkin päästä kävely metron portaita ylös ulkomaailmaan ja lopuksi n. 50 askelta tasamaalla. Kellokortin leimauksen jälkeen kävelen vielä portaat ylös kuudenteen kerrokseen. Päätin, että en käytä hissiä, joten kävelen portaat 1-2 kertaa päivässä ylös ja alas. Oikein mukavaa reisi-peppujumppaa! =) Päivän päätteeksi vielä edelläkuvattu työmatka toiseen suuntaan metron portaineen ja muine kävelyineen. Mahtista!

Hyvin suunniteltu..

...on puoliksi tehty, eikös juu?

Itä-Suomen lomalla ostin itselleni ex tempore juoksutossut, eilen investoin yhtä lailla spontaanisti 20e juoksuhousuihin! Ihastuin materiaaliin, joka on joustavaa, ohutta, laskeutuvaa ja sileää. Erittäin hiplattavaa siis. Ja kun merkki oli Rukka, ajattelin että eivät nämä ihan huonot voi olla. Ainakin mun tuleviin lenkkeihin uskon laadun olevan ihan riittävä. Ja kun olivat vielä alennuksessa, niin mukaan lähtivät.

Yritin asetella housut kuvausta varten juoksuasentoon ja vasta nyt tajusin, että eihän nuo missään juoksuasennossa ole. Mut ei se mitään, on nuo varmaan ihan hyvät hyppyhousutkin. =)

Lomalöysää.

Satunkaa kyseli, kuinka valitusvirsi etenee. No minäpä kerron nyt kaikille. Olen ollut viimeiset kaks viikkoo on aivan hunningolla. Viikko Itä-Suomessa nettipimennossa ja ruokapäiväkirjasta ei tietoakaan. Juuri ennen reissuun lähtöä sain tietää, että sain töitä (jipii!!!), joten sen varjolla on juhlittu ja oltu rehellisellä lomalla ja lomallahan ei syömisiä vahdita. Huoh.

Mökillä meno oli entisenlaista, ei paljon lautasmalli mielessä käynyt. Helteellä olut ja siideri maistui, saunakaljaa tietysti kans ja ruuan kanssa viiniä tai miksei nyt ihan muutenkin vaan ja makkaraakin söin noin kahden vuoden kiintiön verran. Ja meillähän ei mitään kevytmakkaroita grillailla.. Salaatteja ja kasviksia ei tullut syötyä juuri lainkaan, mutta kalaa söin ja paljon. Ja kyytipojaksi sitten vaikka olutta, sehän tasapainottaa mukavasti liian terveellistä ateriaa.

Nyt olen turvoksissa ja ällötyksessä ja tuntuu kuin olisin palannut takaisin lähtöpisteeseen. En ole edes vaa'assa käynyt, tiedän jo olostani, että painoa on tullut. Lomaa on vielä 1,5 viikkoa jäljellä, mutta kuinka saada itsellensä selkärankaa, jolla palata normaaliin syömiseen ja juomiseen?!!! Edessä olisi vielä kaksi viikonloppua, mahdollisesti Tku-Tukholma miniristeily (joilla ei tunnetusti syödä eikä juoda mitään) ja niin kivaa olis vielä istua jossain puistossa kunnon piknikillä ja juoda skumppaa ja syödä kaikkea, missä on suolaa ja rasvaa ja kyllähän siinä juustokakun slaissikin menis. Ja sitten jälkikäteen mietin, että voi perhana, olis tuonkin setin voinu jättää väliin... :/

Lenkillä en ole käynyt kertaakaan, vaikka Itä-Suomessakin oli vermeet mukana sykemittaria myöten. Sekin harmittaa. Mutta jotain liikuntaan liittyvää sentään tein: kävin urheiluliikkeen alennusmyynnissä. =) Mies katseli kalastusvälineitä ja joutessani sovitin kahta paria juoksutossuja. Toiset niistä lähti mukaan -50% alennuksella, eli nyt mulla on tossut myös hölkkimiseen! Rintsikat puuttuu vielä, D/E-kupilla ei ilman kunnon liivejä tee mieli juosta. Kunnolliset maksaa kuitenkin 50-60e, mutta ekasta täyden kuun palkasta sitten.. =)

Kuvittelen, että laiskuus liikunnan suhteen korjaantuu heti, kun työt alkaa. Jumppapaikkani jää työmatkan varrelle, joten voin mennä salille vaikka suoraan töistä ja vaikka sen 5 kertaa viikossa. Tämän harhan varjolla lusmuan luultavasti vielä seuraavat 1,5 viikkoakin, ellen jostain kehitä ylisuurta morkkista ja raahaa pallomahaani lenkille. Eilen oltiin kyllä pitkällä kävelylenkillä, kun käveltiin tuntikaupalla Korkeasaaressa. Sellaisia lenkkejä kun tekisi joka päivä, olisin pian hoikka kuin tämä sirkka.

Jussikiloja.

Punnitus eilen: tulos +0,9kg. Juhannusnesteitä, niin toivon.

Kirjoittaminen on käsitöiden lisäksi toinen pieni asia, joka pitää minua edes vähän järjissäni ja joista nykyään enää nautin. Mutta jätän bloggaamisen nyt vähäksi aikaa. Mies jäi lomalle ja on useaan otteeseen antanut ymmärtää, että bloggaaminen on tyhjänpäiväistä puuhaa, joutavaa sontaa ja ajanhukkaa, kun tämänkin ajan voisi käyttää paremmin ja etsiä esim. töitä. En viitsi enempää kerjätä kettuilua niskaani miehen läsnäollessa kirjoittelemalla, joten pidän hiljaiseloa blogieni suhteen jonkin aikaa. Toivottavasti en koko neljää viikkoa kuitenkaan.

Kiitos ja anteeksi.

My calves.

Ne on NIIN kipeet, maanantainen jumppahumppa osui ja uppos. Tiistaina pohkeet oli peruskipeet, mutta eilen aivan tuskaisan kipeet: painon varaaminen päkiän varaan ja pienikin lihastyö viilsi pohjetta ihan huolella. Auh ja ouh. Ole siinä sitten AC/DC:tä kattelemassa. Ei pal hypitty ei.

Liikkuminen on yhtä kivuliasta vielä tänäänkin. Olen yrittänyt varovasti venytellä ja hieroa pohjelihaksia koko pituudeltaan, mutta alkaa tuntua siltä, että kipuun ei auta kuin aika. Tai se, jos joku hierois niitä ainakin kolme tuntia ja mä söisin samalla juustoa ja pihviä ja caesarsalaattia ja joisin punaviiniä. Se auttais ihan varmasti.

Jumppati-jumppati.

Eilisen punnitustuloksen kunniaksi lähdin hyllymään sinne aiemmin suunnittelemaani bodysteppiin. Ekaa kertaa. Ja ihan yksin. Jännitti ihan kamalasti! Kun se on ihan uusi jumppasali mulle ja mistä sieltä ne laudatkin haetaan ja oon ihan nolo norsu niitten laihojen jumppabeibien rinnalla ja jos mä joudun johonkin mistä ei nää mitään jne jne. Tukihenkilön paikka, ihan selvästi.

Mutta ei, yksin menin. Onneksi samaan aikaan oli Huippumalli haussa -finaalijakso, se varmaan verotti kansaa, koska aiemmin sali on näyttänyt paljon täydemmältä. Ja sehän sopi mulle, vähemmän silmäpareja, joitten edessä hävetä.

Laudat löytyi helposti, otin paikan melko edestä ja viittasin reippaasti, kun kysyttiin, onko ekakertalaisia. Ja sitten eiku menoks! Alkulämmittelyksi askelta viereen, perusaskelta laudalle yms. basicjuttuja. Lauta piti tunnin alussa korottaa matalimmalta tasolta korkeammalle, mutta mulla oli laudasta niiiiiiin hyvä fiilis, että mä vaan hymyilin! Hetken aikaa mulla oli sama tunne kuin joskus vuosia sitten, kun kävin Turun Motivuksessa Rusilan Marikan stepeissä ja niitten jälkeen aina ihan euforiassa!

Vaan kylläpä hymy hyytyi tällä kertaa. Siis aivan käsittämättömän raskasta! Olen harrastanut korkeasykkeistä liikuntaa viimeks joskus 15 kg sitten ja tällä tunnilla syke tuskin laski 150 alemmas missään vaiheessa. Lääh ja puuh.. Koivet vinkui ihan huolella jo yksinkertaisissakin askeleissa ja tein tuskallista kuolemaa senkin jälkeen, kun lautaa laskettiin 15-20 min alkurääkin jälkeen. Mä olin unohtanut sykemittarin kotiin ja hyvä niin, se olis varmaan räjähtäny.

Onneks olin näyttävästi ilmoittautunut ekakertalaiseksi, joten pidin omia pausseja ja teeskentelin olevani pihalla askeleista, vaikka totuus oli, että mä en kertakaikkiaan jaksanut. =) Hiki virtas ihan solkenaan, happi meinas loppua ja läähätys raastoi kurkunpäätä. Päällimmäisin tunne oli epätoivo. Mä olin niin rikki jo puolessa välissä tuntia, että välillä kompuroinkin laudan kanssa ja pisteenä i:n päälle vasen akillesjänne alkoi kipuilla niin, että en pystynyt astumaan kunnolla ja tuntui et polvetkin hajoo ihan just. Eikä tässä vielä kaikki! Ilmeisesti jalat ei ollu vielä tarpeeks maitohapoilla ja polvissakin oli jotain vielä ehjänä, koska lopussa tehtiin vielä hyvä määrä askelkyykkyjä ja käsillekin ojentajadippejä, joita jaksoin tehdä ehkä kolme.

Mutta JEAAAH, meikä kävi jumpassa! =D Pohkeet huusi hoosiannaa ja polvet oli muusia ja musta tuntui että mä kuolen ihan just, mutta "JEAAAAAH!" silti! Makasin saunassa varmaan vartin, en vaan jaksanut liikauttaa itteeni lauteilta mihinkään. Mietin vaan, että miten mä jaksan ajaa autolla kotiin, kun siinä pitää painella niitä polkimia.

Olipa elämysreissu ja hyvä sellainen! Tänään on pohkeet ollu ihan pökkelöt ja takapuolessakin tuntuu. Hiihoo! =)

En tosin ole yhtään vakuuttunut siitä, että menisin ensi maanantaina uudestaan. Kunnon kannalta yks korkeasykkeinen treeni tekis varmasti hyvää, eikä mua haittaa, jos en jaksa tehdä yhtä hyvin kuin muut. Mutta se haittaa, jos polvet hajoo. Painonnousun aikana en ole harrastanut juuri mitään liikuntaa ja nyt nivelet saa yhtäkkiä iskuja ja 15 kg lisäpainojen kera. Ei ihme, että vähän jossain tuntuu. Voi olla, että joudun totuttamaan polvia jossain vähän lempeämmässä lajissa, mutta ton bodystepin mä joskus vielä selätän! :D Olis mahtavaa pystyä vetämään tunti samalla tavalla kuin muutkin siellä - täysillä ja loppuun asti. Siinäpä tavoitetta!