sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Ei ole puolikskaan tehty...

...vaikka niin oli hyvin suunniteltu. Kuvittelin, että sitten kun mä oon töissä, voinkin kätevästi töistä tullessa käydä salilla, kun se on niin kätevästi siinä matkan varrella. Niinpä niin, jaapa jaapa, trallalallalaa. Eipä ole käynyt pienessä mielessäkään lähteä neljän, viiden jälkeen mihinkään punttisalille tai lenkille. Voi laiskuutta.

Toisaalta en kärsi tästä kovinkaan suurta morkkista. Olen ollut töissä vasta viikon, kaikki on uutta ja työtehtävien hahmottaminen ja uuden opetteleminen vei voimia yllättävällä tavalla. Mitään kunnon työtä en viikossa vielä ole ehtinyt tehdä, mutta on hiivatin raskasta tuntea itsensä melko hyödyttömäksi, lukea nippukaupalla lukea papereita ja orientoitua ja ihmetellä, mitä kaikkea työtehtäviin kuuluukaan. Mutta luotan luotan siihen, että kyllä sitä virtaa riittää sitten, kun olen päässyt alkustressistä ja kun työt alkaa sujua paremmin.

Paino on onneksi pysynyt suurinpiirtein samana. Loman aikana tuli pientä takapakkia, mutta hei, LOMA!!! Lomallahan sai syödä ja juoda, eikös niin? :) Olen saattanut jopa hiukan pienentyä, vaikka painossa ei suurta muutosta ole tapahtunutkaan. Sain nimittäin vetoketjun ja napin kiinni housuista, joita en voinut laittaa työhaastatteluun 1kk sitten, kun eivät vaan menneet päälle. On ne vieläkin sen verran pinkeet, että töihin en niitä laita, mutta jospa parin viikon päästä?

Loman aikana en pitänyt ruokapäiväkirjaa lainkaan ja lautasmallini oli tyyppiä "lautanen täyteen". Olisittepa nähneet mut Ruotsin laivan seisovassa pöydässä. Ihan kuin en olis ikipäivänä ruokaa nähnyt! Kaikkea hyvää piti ottaa ja parhaita kehdesti. Jälkiruokapöydästä olisin putsannut viimeisetkin suklaamousset ja paahtovanukkaan palaset, jos vain olisin kehdannut. Mutta nyt olen taas täyttänyt ruokapäikkää, lounaaksi olen valinnut ruokaisan salaatin ja iltaisinkin olen syönyt suhteellisen järkevästi tai yrittänyt pitää ainakin annoskoot pieninä.

Töissä on kyllä hankalaa syödä säännöllisesti. Tai ei se oikeasti hankalaa ole. Meilläkin on jääkaappi ja mikro, ja vaikka niitä ei olisikaan, esim. hedelmät, mysli/proteiini/tms. -patukat jne. säilyy kyllä huoneenlämmössäkin. Pitää vaan muistuttaa itseään siitä syömisestä ja syödä pieni välipala eikä ajatella, että "no tunnin päästä mä kuitenkin lähen töistä ja pääsen kotiin syömään". Joo niin pääsee joo ja nälkä on sellanen, että tuleekin syötyä ihan mitä sattuu ja paljon.

Lounassalaattien lisäksi menneestä viikosta löytyy muutakin positiivista. Arkiliikunnan määrä on ainakin tsiljoonakertaistunut! Aiemmin normipäiväni saattoi sisältää liikuntaa himassa lompsimisen lisäksi vain 15min kauppareissun. Nyt kävelen bussipysäkille, päätepysäkiltä metrolle, metron portaat alas (voihan niissä vain seistäkin, mutta käytän senkin ajan omaksi hyödykseni), muutaman pysäkin päästä kävely metron portaita ylös ulkomaailmaan ja lopuksi n. 50 askelta tasamaalla. Kellokortin leimauksen jälkeen kävelen vielä portaat ylös kuudenteen kerrokseen. Päätin, että en käytä hissiä, joten kävelen portaat 1-2 kertaa päivässä ylös ja alas. Oikein mukavaa reisi-peppujumppaa! =) Päivän päätteeksi vielä edelläkuvattu työmatka toiseen suuntaan metron portaineen ja muine kävelyineen. Mahtista!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Hyvin suunniteltu..

...on puoliksi tehty, eikös juu?

Itä-Suomen lomalla ostin itselleni ex tempore juoksutossut, eilen investoin yhtä lailla spontaanisti 20e juoksuhousuihin! Ihastuin materiaaliin, joka on joustavaa, ohutta, laskeutuvaa ja sileää. Erittäin hiplattavaa siis. Ja kun merkki oli Rukka, ajattelin että eivät nämä ihan huonot voi olla. Ainakin mun tuleviin lenkkeihin uskon laadun olevan ihan riittävä. Ja kun olivat vielä alennuksessa, niin mukaan lähtivät.

Yritin asetella housut kuvausta varten juoksuasentoon ja vasta nyt tajusin, että eihän nuo missään juoksuasennossa ole. Mut ei se mitään, on nuo varmaan ihan hyvät hyppyhousutkin. =)

torstai 9. heinäkuuta 2009

Lomalöysää.

Satunkaa kyseli, kuinka valitusvirsi etenee. No minäpä kerron nyt kaikille. Olen ollut viimeiset kaks viikkoo on aivan hunningolla. Viikko Itä-Suomessa nettipimennossa ja ruokapäiväkirjasta ei tietoakaan. Juuri ennen reissuun lähtöä sain tietää, että sain töitä (jipii!!!), joten sen varjolla on juhlittu ja oltu rehellisellä lomalla ja lomallahan ei syömisiä vahdita. Huoh.

Mökillä meno oli entisenlaista, ei paljon lautasmalli mielessä käynyt. Helteellä olut ja siideri maistui, saunakaljaa tietysti kans ja ruuan kanssa viiniä tai miksei nyt ihan muutenkin vaan ja makkaraakin söin noin kahden vuoden kiintiön verran. Ja meillähän ei mitään kevytmakkaroita grillailla.. Salaatteja ja kasviksia ei tullut syötyä juuri lainkaan, mutta kalaa söin ja paljon. Ja kyytipojaksi sitten vaikka olutta, sehän tasapainottaa mukavasti liian terveellistä ateriaa.

Nyt olen turvoksissa ja ällötyksessä ja tuntuu kuin olisin palannut takaisin lähtöpisteeseen. En ole edes vaa'assa käynyt, tiedän jo olostani, että painoa on tullut. Lomaa on vielä 1,5 viikkoa jäljellä, mutta kuinka saada itsellensä selkärankaa, jolla palata normaaliin syömiseen ja juomiseen?!!! Edessä olisi vielä kaksi viikonloppua, mahdollisesti Tku-Tukholma miniristeily (joilla ei tunnetusti syödä eikä juoda mitään) ja niin kivaa olis vielä istua jossain puistossa kunnon piknikillä ja juoda skumppaa ja syödä kaikkea, missä on suolaa ja rasvaa ja kyllähän siinä juustokakun slaissikin menis. Ja sitten jälkikäteen mietin, että voi perhana, olis tuonkin setin voinu jättää väliin... :/

Lenkillä en ole käynyt kertaakaan, vaikka Itä-Suomessakin oli vermeet mukana sykemittaria myöten. Sekin harmittaa. Mutta jotain liikuntaan liittyvää sentään tein: kävin urheiluliikkeen alennusmyynnissä. =) Mies katseli kalastusvälineitä ja joutessani sovitin kahta paria juoksutossuja. Toiset niistä lähti mukaan -50% alennuksella, eli nyt mulla on tossut myös hölkkimiseen! Rintsikat puuttuu vielä, D/E-kupilla ei ilman kunnon liivejä tee mieli juosta. Kunnolliset maksaa kuitenkin 50-60e, mutta ekasta täyden kuun palkasta sitten.. =)

Kuvittelen, että laiskuus liikunnan suhteen korjaantuu heti, kun työt alkaa. Jumppapaikkani jää työmatkan varrelle, joten voin mennä salille vaikka suoraan töistä ja vaikka sen 5 kertaa viikossa. Tämän harhan varjolla lusmuan luultavasti vielä seuraavat 1,5 viikkoakin, ellen jostain kehitä ylisuurta morkkista ja raahaa pallomahaani lenkille. Eilen oltiin kyllä pitkällä kävelylenkillä, kun käveltiin tuntikaupalla Korkeasaaressa. Sellaisia lenkkejä kun tekisi joka päivä, olisin pian hoikka kuin tämä sirkka.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Jussikiloja.

Punnitus eilen: tulos +0,9kg. Juhannusnesteitä, niin toivon.

Kirjoittaminen on käsitöiden lisäksi toinen pieni asia, joka pitää minua edes vähän järjissäni ja joista nykyään enää nautin. Mutta jätän bloggaamisen nyt vähäksi aikaa. Mies jäi lomalle ja on useaan otteeseen antanut ymmärtää, että bloggaaminen on tyhjänpäiväistä puuhaa, joutavaa sontaa ja ajanhukkaa, kun tämänkin ajan voisi käyttää paremmin ja etsiä esim. töitä. En viitsi enempää kerjätä kettuilua niskaani miehen läsnäollessa kirjoittelemalla, joten pidän hiljaiseloa blogieni suhteen jonkin aikaa. Toivottavasti en koko neljää viikkoa kuitenkaan.

Kiitos ja anteeksi.

torstai 18. kesäkuuta 2009

My calves.

Ne on NIIN kipeet, maanantainen jumppahumppa osui ja uppos. Tiistaina pohkeet oli peruskipeet, mutta eilen aivan tuskaisan kipeet: painon varaaminen päkiän varaan ja pienikin lihastyö viilsi pohjetta ihan huolella. Auh ja ouh. Ole siinä sitten AC/DC:tä kattelemassa. Ei pal hypitty ei.

Liikkuminen on yhtä kivuliasta vielä tänäänkin. Olen yrittänyt varovasti venytellä ja hieroa pohjelihaksia koko pituudeltaan, mutta alkaa tuntua siltä, että kipuun ei auta kuin aika. Tai se, jos joku hierois niitä ainakin kolme tuntia ja mä söisin samalla juustoa ja pihviä ja caesarsalaattia ja joisin punaviiniä. Se auttais ihan varmasti.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Jumppati-jumppati.

Eilisen punnitustuloksen kunniaksi lähdin hyllymään sinne aiemmin suunnittelemaani bodysteppiin. Ekaa kertaa. Ja ihan yksin. Jännitti ihan kamalasti! Kun se on ihan uusi jumppasali mulle ja mistä sieltä ne laudatkin haetaan ja oon ihan nolo norsu niitten laihojen jumppabeibien rinnalla ja jos mä joudun johonkin mistä ei nää mitään jne jne. Tukihenkilön paikka, ihan selvästi.

Mutta ei, yksin menin. Onneksi samaan aikaan oli Huippumalli haussa -finaalijakso, se varmaan verotti kansaa, koska aiemmin sali on näyttänyt paljon täydemmältä. Ja sehän sopi mulle, vähemmän silmäpareja, joitten edessä hävetä.

Laudat löytyi helposti, otin paikan melko edestä ja viittasin reippaasti, kun kysyttiin, onko ekakertalaisia. Ja sitten eiku menoks! Alkulämmittelyksi askelta viereen, perusaskelta laudalle yms. basicjuttuja. Lauta piti tunnin alussa korottaa matalimmalta tasolta korkeammalle, mutta mulla oli laudasta niiiiiiin hyvä fiilis, että mä vaan hymyilin! Hetken aikaa mulla oli sama tunne kuin joskus vuosia sitten, kun kävin Turun Motivuksessa Rusilan Marikan stepeissä ja niitten jälkeen aina ihan euforiassa!

Vaan kylläpä hymy hyytyi tällä kertaa. Siis aivan käsittämättömän raskasta! Olen harrastanut korkeasykkeistä liikuntaa viimeks joskus 15 kg sitten ja tällä tunnilla syke tuskin laski 150 alemmas missään vaiheessa. Lääh ja puuh.. Koivet vinkui ihan huolella jo yksinkertaisissakin askeleissa ja tein tuskallista kuolemaa senkin jälkeen, kun lautaa laskettiin 15-20 min alkurääkin jälkeen. Mä olin unohtanut sykemittarin kotiin ja hyvä niin, se olis varmaan räjähtäny.

Onneks olin näyttävästi ilmoittautunut ekakertalaiseksi, joten pidin omia pausseja ja teeskentelin olevani pihalla askeleista, vaikka totuus oli, että mä en kertakaikkiaan jaksanut. =) Hiki virtas ihan solkenaan, happi meinas loppua ja läähätys raastoi kurkunpäätä. Päällimmäisin tunne oli epätoivo. Mä olin niin rikki jo puolessa välissä tuntia, että välillä kompuroinkin laudan kanssa ja pisteenä i:n päälle vasen akillesjänne alkoi kipuilla niin, että en pystynyt astumaan kunnolla ja tuntui et polvetkin hajoo ihan just. Eikä tässä vielä kaikki! Ilmeisesti jalat ei ollu vielä tarpeeks maitohapoilla ja polvissakin oli jotain vielä ehjänä, koska lopussa tehtiin vielä hyvä määrä askelkyykkyjä ja käsillekin ojentajadippejä, joita jaksoin tehdä ehkä kolme.

Mutta JEAAAH, meikä kävi jumpassa! =D Pohkeet huusi hoosiannaa ja polvet oli muusia ja musta tuntui että mä kuolen ihan just, mutta "JEAAAAAH!" silti! Makasin saunassa varmaan vartin, en vaan jaksanut liikauttaa itteeni lauteilta mihinkään. Mietin vaan, että miten mä jaksan ajaa autolla kotiin, kun siinä pitää painella niitä polkimia.

Olipa elämysreissu ja hyvä sellainen! Tänään on pohkeet ollu ihan pökkelöt ja takapuolessakin tuntuu. Hiihoo! =)

En tosin ole yhtään vakuuttunut siitä, että menisin ensi maanantaina uudestaan. Kunnon kannalta yks korkeasykkeinen treeni tekis varmasti hyvää, eikä mua haittaa, jos en jaksa tehdä yhtä hyvin kuin muut. Mutta se haittaa, jos polvet hajoo. Painonnousun aikana en ole harrastanut juuri mitään liikuntaa ja nyt nivelet saa yhtäkkiä iskuja ja 15 kg lisäpainojen kera. Ei ihme, että vähän jossain tuntuu. Voi olla, että joudun totuttamaan polvia jossain vähän lempeämmässä lajissa, mutta ton bodystepin mä joskus vielä selätän! :D Olis mahtavaa pystyä vetämään tunti samalla tavalla kuin muutkin siellä - täysillä ja loppuun asti. Siinäpä tavoitetta!

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Sämpylöitä.

Leivoin eilen sämpylöitä uudella reseptillä. Tykkäsin ohjeesta siksi, että taikinaan tulee maitorahkaa ja pienet proteiinilisät ovat aina tervetulleita pallonkutistajan ruokavalioon. Alkuperäisen ohjeen löysin Hellapoliisilta, mutta viilasin ohjetta vähärasvaisemmaksi ja kuitupitoisemmaksi. Vieläkin terveellisempiä näistä saisi, mutta pelasin varman päälle ja enkä lähtenyt tämän enempää sooloilemaan. Ensi kerralla taikinaan menee myös kauraa ja vaikkapa pellavansiemeniä. Mutta se onkin sitten jo eri resepti. :)

VAROITUS: sämpylät sisältävät vehnäjauhoja eli näistä saa
elinikäisen turvotusmyrkytyksen eikä paino laske ikinä!


RAHKASÄMPYLÄT (12 kpl), yksi sämpylä 168 kcal

2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl hunajaa
1 tl ruokasuolaa
250 g maitorahkaa
1 kpl kananmunaa
1 dl vehnäleseitä
2 dl ruisjauhoja
5 dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, hunaja, rahka, muna, leseet, ruisjauhot ja osa hiivaleipäjauhoista. Vatkaa tässä vaiheessa vielä vellimäiseen taikinaan ilmaa ja sitkoa. Vaivaa taikinaan (käsin tai härkimellä) vielä loput jauhot ja lisää loppuvaiheessa öljy.

Kohota liinan alla.

Tee taikinasta tanko ja jaa se kahteentoista osaan, pyöritä sämpylöiksi, nosta ne voidellun muffinipellin koloihin. Kohota. Paista 225 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 15 minuuttia.


Huomioita: Taikinani ei tahtonut aluksi kohota lainkaan, joten siirsin taikinakulhon tiskialtaaseen, jossa oli lämmintä vettä. Ja johan kohos. Leivontavaiheessa jouduin lisäämään aika lailla hiivaleipäjauhoja, koska taikina oli tosi pehmeä ja tarttui käsiin. Muffinssikoloissa taikina kohosi helposti ja nopeasti ja uunissa vielä lisää. Tosi komeita tatteja tuli! :D

Whaaat?!

Mä en tajua enää mitään.. Alan uskoa, että viime maanantaina olin festarinesteissä tms., koska tämän viikon punnitustulos oli viime viikosta -1,8kg! :D Ja mikä parasta, siirryin vaakalukemissa alemmalle kymmenluvulle!! Party party party!!!!! =)

Voi että, kylläpä tuntuu hyvältä, kun vihdoin sain numeroina näkyvää tulosta! :D Viime viikolla ei tullut syömisten kanssa yhtään älytöntä ylilyöntiä ja liikuinkin ihan kohtalaisesti, mitä nyt eilen lusmusin salista (se vähän harmittaa). Nälkää en nähnyt, liikunta ei tuntunut täysin pakkopullalta ja herkutellakin vähän sain. Tällaisia viikkoja lisää!!! :D

Näin viime viikkoni meni (syödyt kalorit otettu ruokapäiväkirjasta ja liikuntakalorit sykemittarista):

Ma: 1512 kcal, n. 30 min reippaahko kävelylenkki, josta en merkinnyt liikuntakaloreita
Ti: 1800 kcal, punttisalireissu -324 kcal (=1476 kcal)
Ke: 1489 kcal, 45 min reipasvauhtinen sauvakävely -311 kcal (=1178 kcal)
To: 1734 kcal, ei liikuntaa
Pe: 1349 kcal, n. 1 h leppoisan reipas sauvakävely -334 kcal (=1015 kcal)
La: 1181 kcal, ei liikuntaa
Su: 1452 kcal, ei liikuntaa

Tavoitteeni on ollut syödä päivittäin 1400-1500 kcal, mutta kuten huomaatte, se ei aina onnistu. Laskin huvikseni noista em. luvuista keskiarvon viime viikolta, ja kappas, keskiarvoksi tuli 1502 kcal/päivä! Spooky... =) Ja jos keskiarvossa otetaan mukaan myös liikunnalla kulutetut kalorit, keskiarvoksi tulee 1364 kcal. Hassua. Äkkisilteen näyttää, että söin miten sattuu, mutta sehän meni just nappiin! Jos on tarpeeksi hyvin "ohjelmoinut" itsensä, ohjelma voi toteutua näköjään ihan itsekseenkin. =)

Lauantain vähäiset syömiset selittyy sillä, että nukuttiin kamalan pitkään ja ruokarytmi heilahti sen verran, että välipala jäi pois kokonaan ja iltaruoka meni niin myöhäksi, että ei tehnyt mieli iltapalaa. Mitä sitä väkisin syömään, jos ei ole nälkä? Kaloreita vähensi sekin, että saunajuomana ei ollut 150-200 kcal siideri vaan kylmä vesi, jonka laitoin palautusjuomashakeriin ja jääpaloiksi pakastettuja mansikoita. Palkkaritötsän siivilä piti mansikat pois tukkimasta juoma-aukkoa ja veden loputtua söin sulaneet mansikat. Oli vähän pöllö olo syödä mansikoita lauteilla, mutta hyvää oli! =)

Iltaruuaksi tein meille annokset lämmintä kalkkunasalaattia. Omaan annokseeni punnitsin raaka-aineet sitä mukaa kun niitä lautaselle ladoin. Merkitsen kaiken todellakin grammalleen ruokapäikkään.. :D Vähempikin tarkkuus riittäisi, mutta kun luonto ei tässä asiassa anna periksi olla suurpiirteinen, jos on mahdollisuus olla tarkkakin. =)


Lämmin kalkkunasalaatti (1 annos)

130 g itse marinoitua ja pannulla paistettua kalkkunan rintafileetä (1 filepihvi)
125 g jäävuorisalaattia suikaleina (eli reilusti)
65 g pakasteherneitä (0,75 dl?)
62 g pakastemaissia (0,75 dl?)
50 g luumukirsikkatomaattia (5 kpl) puolitettuina
39 g eli puolikas ylikypsä nektariini lohkoina
10 g porkkanaa lastuina (piti saada lautasella jotain oranssia :) Lopun porkkanan rouskuttelin ruuantekoruokana.)

Koko satsi: 315 kcal. Salaatinkastikkeeksi arviolta 30g Felix Mango-chili salaatinkastiketta, josta tuli 105 kcal lisää. Aika mukava annos. Jos söisin tällaisen lounaaksi, käyttäisin kevyempää salaatinkastiketta ja lisäisin salaattiin täysjyväpastaa tai söisin salaatin lisäksi vähän leipää. Illalla en hiilareita niin tarvitse, mutta päivällä pitää saada energiaa hiilareistakin, että jaksaa toimia ja urheillakin.

Kalkkunan tissipihvit marinoin liemessä, johon kaatelin fiilispohjalta oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, hunajaa, 2 murskattua valkosipulin kynttä, mustapippuria ja hienoa merisuolaa.

Huh. En vieläkään oikein ymmärrä, että vaaka vaihdoin näyttää noin kivaa lukemaa.. Melkein voisin tätä juhlia! =) Ja niin muuten juhlinkin! Teen ittelleni ison fetasalaatin ja laitan siihen extrapaljon kurkkua ja ylimääräisiä vihreitä oliiveja (tosi hyvää, kun osuvat samaan haarukkaan)! =)

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Lost & found!

Olin tänään vähän niinkuin kahden vaiheilla, että lähteäkö lenkille vaiko eikö. Toisaalta mun melkein teki mieli lenkille, mutta toisaalta just nythän olis hyvä aika leipoa sämpylöitä ja tiskikone pitää tyhjentää ja täyttää ja pyykätä ainaki kaks koneellista ja pahvit pitäis viedä keräykseen ja onhan sitä kaikkee.

Aloitin tiskihommista, seuraavaksi pyykit koneeseen ja sitten pahveja viemään. Eli pakko pukea jotain päälleni, en mä voi pelkät lökökalsarit jalassa ulos mennä. Jaa mutta kaikki mun housut on pyykissä. Hmm... Hei mutta onhan tuossa nuo viime syksynä vielä melkein hyvin mahtuneet farkut, nehän oli mulle joskus vähän liian isotkin! Malli niissä on vähän juntti, mutta samapa tuo.

Voi toivon kipinää, kun aloin niitä farkkuja kiskoa jalkaan. "Hyvä hyvä, nää ei oo suoraan pyykistä, vähän on löystyneet.." Jeee, jalassa! Hyvin meni! Paitsi että ei MITÄÄN toivoa saada vetskaria kiinni. Mikä pettymys! Ja siinä hetkessä se löytyi, lenkillelähtömotivaatio. Toinen pyykkikoneellinen ja sämpylät jääköön, meikä vaihtaa farkut verkkarihousuun ja lähtee pururadalle! =) Sellanen leppoisan vauhdikas tunnin lenkki tuli tehtyä, keskisyke 124 ja palaneita kaloreita 345. An hour well spent, indeed. =)

Ja noista junttifarkuista tuli ehkä mun lempparifarkut: ahtaudun niihin joka kerta, kun alan keksiä kaiken maailman syitä olla lähtemättä lenkille tai salille.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Eilinen ruokapäivä.

Olen kirjoitellut tänne vähemmän ruokajuttuja kuin alunperin kuvittelin. Ruokapäiväkirjan täyttäminen vie ilmeisesti sen verran ruuastakirjoitteluhaluja, että täällä en ole jaksanut enää syömisistäni kertoa. Mutta tulipa nyt mieleeni, että ehkä jotakuta kiinnostaa, millaista sapuskaa naamaani vedän, joten laitan tähän esimerkiksi eilisen päiväni.

AAMUPALA
3.0 dl Suodatinkahvijuoma 3 kcal
2.0 viipale Vaasan ruispala 118 kcal
8.0 g Keiju margariini 60% Camelina omega-3 44 kcal
2.0 viipale Kalkkunanfilee Snellman rasvaa 1% 28 kcal
20.0 g Polar 15 % -juusto 52 kcal

LOUNAS
75.0 g täysjyvä fusilli, kuitua 8,2 g 240 cal
1.0 annosta Tonnikalakastike pastalle 244 kcal
1.0 prk Ingman Kalinka kerrosjogurtti 128 kcal
100.0 g kurkkua 10 kcal



VÄLIPALA
100.0 g raejuusto 2% vähälaktoosista) 90 kcal
100.0 g maissi, Apetit 124 kcal


PÄIVÄLLINEN+ILTAPALA
100.0 g persikka/nektariini, keskiarvo, punnittu kivineen 35 kcal
125.0 g kidneypapu, Rainbow 138 kcal
75.0 g tomaattia 15 kcal
13.0 g Salaatinkastike sinappinen, öljy, mehu, etikka 40 kcal
13.0 g sipulia 4 kcal
100.0 g Lihahyytelö, Huhtahyvät maalaishyytelö 95 kcal
1.0 viipale Fazer grahampaahtoleipä 57 kcal
1.0 viipale Erätuli Loimu savustettu sulatejuusto 48 kcal

Yhteensä 1512kcal

Aika normipäivä. Tai en mä tiiä, kun heti aamupalalta puuttui kurkku ja tomaatti. =) Kalinka-jugurtti ei ole todellakaan normiruokaa, ostin meille sellaiset, kun Mies toivoi jotain herkkua sunnuntaiaamiaiselle. Mulle ei sunnuntaina oikein maistunut, joten söin sen eilen jälkkäriksi.

Iltaruokakin näyttää olevan vähän tavallista aneemisempi. =) Yleensä ollaan tehty iltaruuaks tonnikala- tai kanasalaattia, mut nyt väsäsin vain pienen ja nopean papusalaatin. Loimu-juusto liittyi myös sunnuntain aamupalaan, normaalisti meillä ei tuollaista ole. Melkoinen ero rasvaisella herkkujuustolla ja kevyemmällä: yhdessä herkkujuustoviipaleessa on energiaa lähes saman verran kuin 4 viipaleessa Polar 15 -juustossa! Vaaleaa leipääkään en yleensä juuri syö, mutta eilen meni sit tollanen paahtis. No, en siihen kuollut ja onneksi se maistui ihan pahvilta, eikä tehnyt mieli enempää.

Lounaan pasta on punnittu kuivana ja tonnikalakastikkeessa (2 annosta) on 1 sipuli, 1 rkl oliiviöljyä, 500g paseerattua tomaattia, 1 tl sokeria, 1 prk tonnikalaa vedessä, 30g Viola tuorejuustoa (rasvaa 13%), 0,5tl suolaa ja kuivattuja yrttimausteita. (Valkosipulia olisin ehdottomasti laittanut pari kynttä, mutta oli päässyt loppumaan.) Kuullotin sipulin öljyssä, lisäsin muut aineet ja hauduttelin n. 15-20min miedolla lämmöllä. Satsista tuli kaksi reilua annosta, joista toisen syöpöttelin tänään samanlaisen pastamäärän kera.

Liikuntaa eilen tuli vain noin puolen tunin kävelylenkki pururadalla. Vauhti oli ihan kohtalaisen reipas, mutta lenkki oli ajallisesti niin lyhyt, että laskin sen arkiliikunnaksi enkä merkinnyt liikuntapäiväkirjaan lainkaan. Joka tapauksessa jos peruskulutukseni on se n. 1900kcal/vrk, eilisen kalorivaje on -400kcal.

Tavoitteeni päivittäiseksi kalorivajeeksi on -500kcal ja olisin sen saavuttanutkin, ellei illalla olisi iskenyt mielitekokohtaus. Mun teki mieli latoa lautaselle ainakin kolme paahtoleipäviipaletta, siihen päälle ketsuppia ja savukinkkua ja ainakin viisi viipaletta tuota Loimu-savusulatejuustoa. Ja sit mikroon. Aaah ja ooh. Vastustin kiusausta, koska kyse oli puhtaasta mieliteosta, ei millään muotoa nälästä. Yritin ensin karistaa mielitekoa juomalla vettä, mutta kun ei auttanut, söin lopulta yhden paahtiksen juustosiivulla ja olin tyytyväinen siihen. Alkuperäismieliteostani olisi tullut helposti n. 600kcal, joten ehkä pieni n. 100kcal juustopaahtisherkkuni ei niin paha ollutkaan. Mikroon en sitä laittanut, koska olen todella perso sulatetulle juustolle ja mun olis vaan alkanut tehdä mieli toista leipää.. =) Turha herkku tuo mikrottamatonkin silti oli, pelkkää rasvaa ja hiilaria. :/

Eilispäivän energiasta n. 45% tuli hiilareista, 30% proteiinista ja 25% rasvasta. Rasvan osuus on kai ihan kohdillaan, mutta hiilareitten osuutta voisin ehkä kasvattaa ja nipistää proteiinista ihan vain siksi, että olisi paremmin virtaa venkoilla jossain crossarin selässä.

Ei tämä mikään malliesimerkkipäivä ollut, mutta aika lailla toisenlaiselta ruokapäikkäni näyttäisi, jos olisin valinnut ruokia toisin: aamupalalla vaaleaa leipää, normirasvaista juustoa ja leikkeleeksi kinkkumakkaraa tai metua, lounaalle lasagnea, välipalaksi keksejä ja jäätelö ja illaksi vaikka tuo haaveilemani instant-kinkkupizza. Ja juomaksi aina jotain muuta kuin vettä.

En mä tässä läskitaistossani luovuta. Pakko vaan uskoa, että tämän syömis- ja liikkumishomman on toimittava, vaikka syystä tai toisesta tää ei nyt etenekään kuin oppikirjoissa. Ehkä en ole ollut niin turvoksissa, että aluksi lähtisi nesteitä vauhdilla, vaan olen heti hitaammassa "oikeassa" rasvanhäätövauhdissa. Tai jotain. Olis ihanaa alkaa keksiä tälle selityksiä omasta aineenvaihdunnasta tai muusta erityishäiriöstä, joka on osunut juuri minulle. Mulla on ihan varmasti täysin normaalisti toimiva ihmiskeho, jossa ei ole muuta outoa kuin välillä jottain vähän päässä. =)

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Missä vika?

Mä kuvittelin, että painonpudotus on ihan hemmetin helppoa. Ei nopeaa, mutta helppoa. Sen kun vaan syö järkevää ruokaa vähemmän kuin kuluttaa. Ja sit jos harrastais vähän liikuntaakin. Mutta kun ei tää paino vaan laske millään! Punnitustulos viime viikosta +0,2kg...

Yli kuukausi mennyt ja mä en meinaa saada edes yhtä kiloa pois! Jos paino onkin tippunut vähän, niin seuraavalla viikolla se on tullut takaisin. Sahaan tahtia plus miinus muutama sata grammaa ja paino junnaa oikeastaan samassa koko ajan, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla tasaista miinusta!

Okei, maanantai on huono päivä hypätä vaakaan, koska viikonloppu meni pitkästä aikaa viihteen puolelle ja kahtena päivänä. En niinkään syöpötellyt, mutta sitä toista kyllä - eihän rokkia ennenkään ole vesilasi kädessä kuunneltu. Ruokapäiväkirjan mukaan söin vähän vähemmän kuin normaalisti, parina päivänä vain 1100-1300kcal, en kylläkään tarkoituksella. Sattui vaan olemaan niin kevyitä sapuskoja tai huono ruokahalu eikä illalla tehnyt mieli puputtaa ylimääräistä ihan vain siksi, että sais sen 1400-1500kcal täyteen. En usko että muutamasta liian kevyestä päivästä mikään säästöliekki olis paukannu päälle, ehkä tuo +0,2kg on nestettä.

Mutta nestettä tai ei, tälläinen 500g/kk painonpudotustahti syö motivaation ihan totaalisesti! Tuntuu että MITÄÄN tulosta en saa. Jos jotain muutosta painoon tulee, se on seuraavassa viikossa jo tullut takaisin ja olen takaisin lähtötilanteessa. Pitäisi tietysti iloita jo pelkästä ruokavalion muutoksesta ja siitä, että liikunta saattaa joskus tuntua jopa kivalta, mutta kun SE EI RIITÄ! Minä tahdon tuloksia NUMEROINA! :D

Liikuntaa saisin ehdottomasti lisätä. Mies vaihtoi eilen mun fillariin jarrupalat eli nyt pääsisin salille vaikka jo päivällä. Ei tarviis ootella iltaan, jolloin ei huvita enää mikään. Sitäpaitsi fillarointi saattaa jopa kuluttaa vähän energiaa? Oikeita pyörälenkkejä tuskin alan tekemään, koska fillarointi tollasella maastopyörällä on ihan arsesta. Mä tahtoisin jopoilla pystyasennossa ja nähdä niskaa jäkittämättä, millon valot vaihtuu ja mitä kaikkee pitäis väistellä. Mutta lyhyet matkat menee ihan kohtuullisesti, jos on edes jotenkin säällinen asvaltti alla.

Ehkä mä en nyt vielä heitä hanskoja tiskiin, vaan jatkan samaan malliin, vaikka tällä mallilla ei toivottua tulosta ole tullutkaan. Voi olla että viime viikolla söin liian vähän ja liikuin liian vähän ja join liian hyvässä seurassa liian monta juomaa, mutta onneksi tällä viikolla voi aloittaa taas kaiken alusta.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Totta se on.

En tiedä mikä mulla oikein on, mutta todella usein lähtö salille tuntuu todella vastenmieliseltä. Eilen oli ihan sama juttu. Suurinpiirtein itkua väänsin, nappaus oli niin nolla ja sykemittarinkin olin unohtanut kotiin.

Kaikenkattava itseinho ("olen työtön ja rahaton tyhmä, ruma läski") päällä ja tippa linssissä kävelin kuin robotti crossarille. Tunsin itseni norsuksi siinä hoikkien sporttimimmien välissä, mutta yritin keskittyä polkemiseen. Vartin päästä olo oli jo vähemmän v-voittoinen ja siirryin salille. Kaikki MUN laitteet varattu, stna. Eikä niissä ees treenata! Joo ne penkkikoneet on just sitä varten, et niissä istutaan kirjottamassa tekstaria tai juorutaan kaverin kanssa. Kiukkuset 3x10 vinopenkkiä, 3x8-10 pystypunnerrusta, 3x8 sivuvipareita käsipainoilla (jotka oli 1kg liian isot, pienemmät oli viety, prkl), 3x8-10 ojentajat taljassa ja päälle yks pidempi sarja ranskalaisia. Vartalonkiertoja vehkeessä 2x20 kummallekin puolelle ja lopuks vajaa 15min cross trainerissa. Ja kas, saunaan mennessä mua ei ketuttanut enää yhtään! =)

Miten voi mieli muuttuakin niin totaalisesti? Kyllähän mä olen tiennyt, että liikunta lisää endorfiinintuotantoa ja mielialaan vaikuttavien hormonien eritystä ja sporttailun jälkeen palkintona on se kuuluisa "hyvä olo". Sitä on vain valtavan vaikea uskoa siinä hetkessä, kun kaikki on huonosti eikä löydä itsestään tai elämästään mitään hyvää sanottavaa. Onhan mulla ollut salireissuja, jolloin olen ollut salilta lähtiessä lähes yhtä pahalla päällä kuin sinne mennessä, mutta nyt mieliala koki aivan uskomattoman muutoksen! Treenivaatteita pukiessa fiilikset oli itseinhoa ja vihaa kaikkea mahdollista kohtaan ja riisuessa mieli oli tyyni ja lähes tyytyväinen.

Voi kun tämän reissun muistaisi aina silloin, kun liikkumaan lähteminen on yhtä turskaa.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kyllä kannatti.

Mua ei eilen yhtään huvittanut lähteä salille. Olin päivän kuumuudesta aivan näännyksissä ja ajatus salista tympi niin penteleesti, vaikka ite olin salireissua aamulla Miehelle ehdottanut. Mies oli kuitenkin ihan innoissaan lähössä salille, joten naama norsun jutulla lähin sinne minäkin.

Vielä oviaukossa nurisin Miehelle, että p*skat mun kunto sitä kestä viittä minuuttia, kun Mies oli ehdottanut mulle cross traineria kuntopyörän sijasta. Mut menin crossariin naama edelleen samassa asennossa (tai ehkä vielä enemmän, naisten pukkarissa oli lämpöä takuulla lähemmäs 30 astetta eikä ilmastoinnista tietoakaan) ja aloin veivata.

Ja voi veljet, mikä yllätys! Eihän se ollukaan niin paha kuin olin kuvitellut! Olen ennenkin crossaria polkenut, mutta tässä liikerata oli jotenkin hiukan erilainen ja helpompi. Ei alkanut yhtään ketuttaa, päinvastoin! Mä poljin ihan mielelläni 17min ihan ilman musiikkia tai muuta viihdykettä ja ajattelin, että hei tähän mä tuun sit ens kerrallakin! Ja sit musiikit mukaan tai joku lehti, saapa kroppakin vähän tasapainoharjotusta, kun yritän polkiessa kääntää sivua. :D Syke oli sellaista sopivaa 130-135 ja meno tuntui rennolta.

Crossarin jälkeen kyykistelin vähän tangon alla ja reidet ilmoitteli kipuilullaan, että edellisestä kerrasta taitaa olla aikaa... Sen jälkeen vielä prässiä ja selälle vaakasoutua vehkeessä ja ylätaljaa. Tein vielä vähän käsipainojen heiluttelua hauiksille, kun ne sai sopivasti alkurasitusta ylätaljassa. Ehdin vielä vähän polkee fillariakin ennen kuin lähdin saunaan.

Oli kyllä hyvä reissu. Ei olis minusta yksinään ollu lähtijäksi eilen, mutta onneksi toisen mieli veti enemmän salille kuin terassille. :) Crossarista jäi niin hyvät fiilikset, että aloin haaveilla jo jostain jumpastakin. Venytellessä kattelin jumppasaliin, jossa oli alkamassa bodystep ja se näytti niin kivalta, että kutkuttais mennä kokeileen! Oon vaan näin pitkän jumppatauon jälkeen huono yksinäni mihinkään uuteen lähtemään, vaikka kyllähän mä ilman tukihenkilöäkin varmaan pärjään.. Olis vaan kivempi mokailla ja olla askeleista pihalla kahestaan kuin yksinään. Niin että jos joku olis halukas tulemaan kaveriksi Tapiolan Esportin bodysteppiin ens viikolla, niin saa ilmoittautua! =)

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Takaisin ruotuun.

Olen ollut viikon nettipimennossa (syystä josta kerroin normiblogissani), joten hiljaista on ollut virsien veisuu tällä foorumilla. Mutta nyt olen taas kotona ja pystyn raportoimaan!

Tämän viikon punnitustulos oli -0,6kg viime viikosta. Ihan hyvä, olisin meinaan repinyt pelikalsarini, jos tulos olisi taas ollut plussaa.

Olen tyytyväinen tulokseen siinäkin mielessä, että nettipimennon vuoksi elin viime viikon täysin ilman ruokapäiväkirjaani ja kaloreitten laskemista. Onneksi olen ruokapäikkää pitänyt jo sen verran pitkään, että annoskokojen ja ruokien arvioiminen oli suhteellisen helppoa. Laadullisesti ruoka oli mitä oli (vähän kasviksia ja proteiinia, paljon rasvaa, perunaa ja pastaa), mutta yritin tuunata ateriani edes jollain tapaa järkeviksi. Esim. perunamuusi ja isän tekemä kermalla terästetty makkarakastike kunnon B-luokan makkarasta on ihan herkkua, mutta lastasin lautaselleni ensin salaatinlehtiä, kurkkua ja tomaattia ja vasta sen jälkeen hillitysti muusia ja vähän kastiketta. Suu olis vetänyt muusia ja soosia vaikka kuinka paljon, mutta sieluni silmin näin ruuat ravintoarvoina, jotka kirkuivat kovaa rasvaa ja hiilaria. Hillitsi kummasti ruokahalua. :)

Sama oli makaronilaatikon kanssa. Normaalisti olisin ottanut sitä lautaselle ainakin puoli litraa, etenkin koska oli jo nälkä. Mietin kuitenkin, että en halua syödä lautasellista vehnäjauhoja, joten ensin lautanen puolilleen kurkkua ja tomaattia. Hyvä alku, kevyttä vatsantäytettä. Makaronilaatikossa on lihaa, mutta sitä osuu yhteen annokseen niin vähän, että lusikoin lautaselleni ronskisti raejuustoa. Okei, protskut hoidettu. Vasta sen jälkeen täytin lautasta makaronilaatikolla, jota otin ehkä puolet siitä määrästä, mitä olisin normaalisti ottanut. Sit tomaatin lykopeenejä tiiviissä muodossa eli ketsuppia päälle ja ääntä kohti! Ja kun syö rauhallisesti ja malttaa nälästä huolimatta olla hotkimatta, vatsa tulee täyteen eikä tee mieli santsata. (Tai mun kyllä teki, mutta ei nälän takia vaan siksi, kun ruoka oli niin hyvää... =))

Yllättävän hyvin pystyin vastustamaan kaikkia herkkuja, joita kotipuolessa oli tarjolla. Kun ymmärtää, mitä herkut sisältävät ja tajuaa, että ne eivät tue painonpudotusta, ei ollut vaikeaa sanoa ei kahvileivonnaisille ja muille makeille. Mikään totaalikieltäytyjä en ollut, otin joskus palan suklaata, pari karkkia tai pienen siivun raparperipiirakkaa. Niistä tuli hetkellinen hyvä mieli ja pidempi hyvä mieli tuli siitä, kun osasi lopettaa mussuttamisen lyhyeen. :)

Lautasmallilla siis yritin ruokani koostaa ja alkoholia nautin hyvin kohtuudella. Viikolla olisi ollut saunakaljaa tarjolla joka ilta, mutta jätin väliin. Perjantaina mökillä meni yksi light-siideri ja pieni lasi punaviiniä. Lauantaina pieni olut paistettujen muikkujen kanssa, illalla kuiva siideri ja pari pientä lasia kuohuviiniä. Eilen rälläsin hellepäivän kunniaksi kahdella isolla oluella. Jos olisin näillä säillä viettänyt viikonloppua kaupungissa, olisi useamman oluen terassikeikka pikkupurtavineen Miehen kanssa ollut väistämätön. Mökilläkin olisin normaalitilanteessa tissutellut useamman lasin viiniä ja olutta, mutta nyt oli helppoa olla ilman, vaikka muut lipittelivätkin.

Jos ei mulla muutosta ole tullut fyysisesssä olemuksessa, niin ainakin ruoka-juomapuolella olen parantanut tapojani terveellisemmiksi. Ja Savonlinnasta löysin kirpparilta farkkuhameen, joka mahtui päälle, vaikka oli kokoa 38!!! Eläköön stretch! :D

Nyt täytän taas päiväkirjaa normaalisti ja syön kasvispitoisempaa ruokaa, koska saan ihan itse päättää, mitä sapuskaa meillä laitetaan. Viime viikko kuitenkin osoitti, että vähemmälläkin ruokien laskemisella ja suunnittelemisella pärjää, jos jotain perusjuttuja (kuten lautasmallin ja annoskokojen hillitsemisen) pitää mielessä.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Eilinen punnitus.

Eilinen punnistustulokseni ei ilahduttanut: +0,2kg. Selitin tulosta sillä, että edellisillan iltaruokailu oli kovin myöhäinen ja hyvin proteiinipainotteinen, joten ehkä se vielä painoi mahassa? Ja lihaksissa oli varmasti nestettä, koska oli salilla klo 20-21 ja punnersin mukavahkon rinta-olkapää-ojentaja-hauistreenin ja yhteensä puolisen tuntia tuli aerobistakin vedettyä.

En mä oikein muuten osaa tuota tulosta selittää. Koko viikon olen tsempannut enkä kovin pahasti ole kaloreitanikaan ylittänyt, enkä viikonloppuna nauttinut tippaakaan alkoholia, mikä on erittäin harvinaista (yleensä meillä juodaan viikonloppuna ruuan kanssa viiniä ja saunajuomana on olutta tai siideriä).

Oli miten oli, hyvät ja järkeenkäyvät selitykset piti keksiä, koska muuten olisi ottanut vielä enemmän päähän. Ehkä ensi maanantaina on sitten sitäkin parempi tulos, koska eihän viime viikon tsemppailut voi nyt ihan hukkaankaan mennä?

torstai 21. toukokuuta 2009

Pinna hakusessa.

Työhaastattelussa multa kysyttiin huonoja puoliani. Kerroin, että mulla on paha tapa menettää mielenkiintoni ja motivaationi tehtäviin, joista ei näytä tulevan valmista. Liian pitkäaikaiset projektit, jotka eivät tunnu etenevän mihinkään, hautaan mielelläni perimmäiseen mappiin ja unohdan sinne. Jos työtä vertaisi juoksemiseen, olisin todellakin satasen pinkoja, en maratoonari. Haluan saada valmista suhteellisen nopeasti ja teen mieluummin monta pientä juttua loppuun asti kuin veivaan jotain isoa juttua helkutin kauan ja hitaasti.

Myöhemmin tajusin, että hitto, tää mun läskinhäätö on just tuota mappiinunohdusosastoa. Miten ihmeessä mulla pysyy motivaatio, kun rasvan palaminen on niin h-i-d-a-s-t-a?

Jotenkin niin karua välillä tajuta, miten kauan tässä tulee menemään. Mutta ehkä mä tästä jotain opin. Kärsivällisyyttä ainakin. Ja mun on pakko etsiä keinoja pitää motivaatiota yllä. Jos koko ajan tuijotan vain näitä housunkauluksen yli pullottavia makkaroita, tuskastun ihan varmasti. Ja motivaatiota syö myös se, jos mietin lopputavoitettani. Se on niin kaukana, että turhauttaa.

Välitavoitteita on pakko asettaa, muuten hajoaa pää.

Ensimmäinen tavoitteeni on ollut remontoida syömisiäni niin, että tavoitekalorimäärässä (1400-1500kcal/päivä) pysyminen on kohtuullisen helppoa. Sitä se ei aina todellakaan ole, mutta koko ajan on helpompaa tehdä parempia valintoja. Toisinaan tulee syötyä ja juotua entiseen malliin, mutta en jää rypemään morkkikseen vaan tsemppaan enemmän sitten seuraavina päivinä. Yritän olla itselleni armollinen ja iloita pienistäkin saavutuksista:

- ruokavalio on keventynyt ihan selvästi kasvisten ansiosta
- annoskoot ovat pienentyneet ja tulen täyteen jo vähemmästäkin ruokamäärästä, enkä ota ota lisää ruokaa ihan vain siksi, kun se on niin hyvää
- olen hiukan oppinut erottamaan nälän tunteen ja mieliteon toisistaan - mieliteko menee ohi juomalla vettä tai viemällä ajatukset johonkin muuhun kuin ruokaan
- olen päässyt lähes kokonaan irti iltojen tapasyömisestä (osaan jo esim. lukea kirjaa ilman, että vieressä on napostelukuppi - jei!)
- viime viikon -0,2kg oli kuitenkin ihan hyvä tulos, vaikka aluksi harmitti. Tuhannesti pettyneempi olisin ollut tuloksesta +0,2kg.
- en ole mennyt ruokaremontissani äärimmäisyyksiin ja kieltänyt itseltäni kaikkea hyvää: sallin itselleni myös herkkuja, mutta kiinnitän huomiota määrään ja laatuun
- tänään kävin punttisalilla ja sinne lähteminen ja siellä oleminen ketutti vähemmän kuin viimeksi.

Tuossa pitäisi olla monta syytä olla tyytyväinen, vaikka kropassa ei mitään radikaalia ole tapahtunutkaan. Mutta kun sitä konkreettista tulosta saisi silti tulla ja sassiin!

Luulin olevani tämän läskinhäätöprojektin suhteen todella kärsivällinen (kuten neuvoisin ketä tahansa muuta olemaan), mutta pinnaa kiristää jo nyt! Turhauttaa ajatella, että menee IKUISUUS ennen kuin kertyneet kilot ovat kadonneet.

Painon suhteen en osaa tällä hetkellä asettaa muita tavoitteita kuin laskusuunnan. Pakkohan sen painonlaskun on jossain vaiheessa mitoissakin näkyä, eikö? Mutta ehkä ensi maanantain punnitustulos on hyvä ja saan siitä uskoa ja tsemppiä, vaikkei toi euron kirpparilöytö vielä mahtuiskaan päälle.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Nythän on niin...

...että työhaastatteluun pääseminen oikeuttaa lipsumaan ihan kaikista dieeteistä.

Olen koostanut ravintokolmioni tänään seuraavasti:

- kahvi, leipää, margariinia, kalkkunaleikettä. (ihan hyvin tähän asti)

(hemmetin pitkä väli, jossa ajassa ehdin matkustaa toiseen kaupunkiin, lampsia virastoon, istua tentattavana, norkoilla sisustusliikkeessä ilman pienintäkään aikomusta ostaa mitään, kulkea metrolla, käydä Hakaniemen hallissa (aivan ihana paikka, mii laaav) ostamassa 100g espressoa ja levyn tummaa chilisuklaata ja etsiä mukavalta vaikuttavaa ruokapaikkaa, jota en löytänyt vaan päädyin tuttuun ja turvalliseen baariin.)

- siideri ja sienipiirakkaa. (tämä on lounas, onhan?)

- siideri ja prosciutto-salaatti. (vaikka teki mieli pizzaa. Hyvä minä. :/)

- olut

- olut

- olut

- kaupan pakastealtaan mikälie-kasviskastikesekoitus, jonka sekaan heitin säälittävän määrän kanaa, mutta sitäkin enemmän pastaa.

Okei. Ei ehkä ihan paras setti, mutta puolustuksen puheenvuorona haluan todeta, että meikäläinen todellakin käveli eilen 7km työkkäriin, haahuili sen jälkeen ainakin puoli tuntia kaupoissa ja käveli vielä sen jälkeen takaisin kotiin. Enkä edes suorinta reittiä vaan kävin heittämässä 20 min ylimääräistä siksakkia prisman ruokaosastolla. Nih. Reilusti yli kolme tuntia kävelyä ja siitä kaksi tuntia sen verran reipasta menoa, että sain rakot varpaisiin.

Ja sunnuntaina korvasin lauantain tekemättömän lenkin tutkimusmatkailemalla lähitienoota ja etsimällä oikotien punttisalille. 35-40min sauvakävelin salille, salilla noin tunnin treeni (vähän räpeltäen, mutta kuitenkin) ja sauvakävely takaisin kotiin. Voin kertoa, että en ota ihan tavaksi, sen verran veti naista veteläks. Mutta fillarilla voisin salille mennä, se olis varmaan ihan jees.

Niin että olen minä vähän liikkunutkin.

Tämmöstä tänään. Ja huomenna normipäivä.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Jippiii!

Tänään oli punnituspäivä ja aivan mieletön tulos viime viikolta!!! Uskomattomat -0,2kg!! :( Ja mä niin olin yrittänyt ja toivoin sitä puolta kiloa. Mut mieluummin tuokin vähä kuin ei mitään. Suunta ainakin on oikea.

Liikunta maistuu vieläkin puulta, mutta patistan itteni tänään hyötyliikkumaan. Työkkäri vaatii mua ilmoittautumaan, kävelen sinne sen 7km ja takaisinkin, jos jaksan. Kai ne haluaa moittia mua, kun en ole saanut töitä. No, saanpahan sieltä ainakin kunnon itkuaggret kotimatkaa varten.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Että semmonen perjantai.

Oltiin Miehen kanssa sovittu, että kun hän tulee kotiin, lähdetään salille. No, Mies tuli kotiin ja ilmoitti, että on kaksi vaihtoehtoa: joko lähetään salille tai sit lähetään syömään jotain ja terassille. No arvatkaapa kumpi vaihtoehto valittiin..

No ei kai satunnaisessa ravintolasyömisessä mitään pahaa ole, mutta harmittaa tuollaiset ravintolareissut, jotka ei lainkaan auta mua pääsemään tavoitteeseeni vaan päinvastoin, vievät siitä poispäin. Yritin kuitenkin jollain tapaa pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Ison oluen sijasta otin pienen light-siiderin (olisin toki voinut ottaa jotain alkoholitontakin, mutta en ole limppari-ihminen ja vettä saa kitattua ihan tarpeeks kotonakin), annoksen ranskalaiset vaihdoin salaattiin (niin teki Mieskin) ja jättikokoisen hampurilaisen sämpyläosaa jäi lautaselle melkein puolet. Burgertarjouksen oluestakin join vain vajaa puolet. Mutta majoneesit ja juustokastikkeet ja majoneesinen coleslaw meni alas helposti. Chicosin listalla olisi varmaan ollut burgeria terveellisempiäkin vaihtoehtoja, mutta en vaan osannut niitä sieltä bongata, kun se lista oli niin sekava (seliseli).

Niin ja sitten Mies lausui ääneen, että vähän tekis mieli jotain jälkkäriä.. No, syötiin brownie vaniljajäätelöllä ja kinuskikastikkeella puoliksi. Olihan se hyvää, joo, mutta nyt onkin todella mieltäylentävää merkitä kaikkea syötyä ruokapäiväkirjaan ja todeta, että rajat paukkuu yli niin että tuntuu. Jaiks.

Ai joo. Sitten käytiin vielä drinkillä. Why, oh, why?!

Jos olisin päivällä tiennyt, että ilta meneekin ravintolareissuksi, olisin syönyt kevyemmin ja päivän kalorisaalis olisi ollut edes hiukan pienempi. Mutta syöty mikä syöty.

Toisaalta aineenvaihdunnalle tekee hyvää pitää välillä mässypäiviä, jolloin kalorit saa paukkua yli reippastikin, mutta en vielä ole siinä vaiheessa, että voisin hyvällä omalla tunnolla itselleni sellaisia sallia. Nyt lähinnä vain harmittaa. Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei ole tapahtunut, enemmän vaan risoo henkisellä puolella tämä oma selkärangattomuus ja kyvyttömyys valita paremmin.

No, opinpa tästäkin ja toivottavasti tämän päivän kaloripommit kummittelevat päässä sen verran vielä huomennakin, että on moraalinen pakko lähteä sauvakävelylle.

Parempia vihreitä kuulia.

Nyt on kokeiltu! Eipä Katri kommentissaan turhaan kehunut, tämä on todella herkkua! =)

Frozen grapes - pakastetut viinirypäleet


siemenettömiä viinirypäleitä
pakastusrasia

Pese ja kuivaa viinirypäleet. Laita pakastusrasiaan joko terttuna tai irtonaisina. Laita pakkaseen. Voit herkutella jo muutaman tunnin kuluttua - rypäleiden ei tarvitse olla läpijäässä! HERKKUA!

Ravintosisältö/100G
energiaa 72 kcal
hiilareita 15,5 g
rasva 0,4 g
proteiinia 0,8g

Söin mun testirypäleet jälkiruuaksi puolijäisinä ja ne oli kuin karkkia! Muutaman rypäleen jälkeen alkoi tuntua, että jaksankohan mä tätä kupillista (n. 100g) ollenkaan.. Ja jäisissä rypäleissä on sekin hyvä puoli, että syöminen kestää kauemmin eikä tule hotkittua kauheeta vauhtia.

Erittäin hyvä herkku, suosittelen! Laitan kuvaa sit seuraavasta satsista, ensimmäistä en ehtinyt uteliaisuudeltani kuvata. =)

torstai 14. toukokuuta 2009

Jonkun toisen kropassa.

Mulla on koko ajan jotenkin epätodellinen olo. Ihan kuin olisin jonkun toisen ruumiissa.

Aloittamani ryhtiliikkeen jälkeen tunne on vain vahvistunut. Epätodellinen olo johtuu luultavasti siitä, että ruokaremonttini on alkanut hyvin ja ruokailutottumukset alkavat ovat entisen minäni. Päässä tuntuu jo muutosta tapahtuneen, mutta peilikuva herättää todellisuuteen, jossa reidet löllyy ja mahaläskit irvistää. Ja mua alkaa ällöttää ja kiroan jokaisen santsaamaani risottoannoksen, jälkkärijuuston ja nacholastun. Tulee just se fiilis, että anteeksi maailma, saanko mennä kaappiin häpeämään.

Vaikka tiedän ja uskon, että onnistun projektissani, alkaa jo näin alkuvaiheessa ottaa luonnon päälle tieto siitä, että siihen menee aikaa. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat uskoa ihmedieetteihin ja keinoihin, joilla painoa saisi nopeasti alas. Ja ymmärrän myös niitä, jotka yrittävät aikansa, mutta luovuttavat. Painonpudotus ei ole helppoa maailmassa, jossa tuloksia pitää saada nopeasti, tehokkaasti ja mielellään näkemättä juurikaan vaivaa.

Tiedän varsin hyvin, että mitä hitaammin tulosta tulee, sitä varmemmin tulokset myös pysyvät. Mutta kun mä haluaisin nähdä jo jotain konkreettista!!!! Pieni viikossa tullut painonmuutos ei riitä, mä haluaisin vaikka mahtua niihin mustiin, suoriin housuihin, jotka Mies osti mulle työhaastattelua varten muutama kuukausi sitten. Mulla oli työhaastattelu eilenkin ja aamulla yritin optimistina vetää noita mun ainoita siistejä housuja jalkaan. "Jos ne vaikka menis, kun en oo vielä aamiaistakaan syönyt.." Turha toivo. Harmitti. Kiskoin päälle kokoa 44 olevan hameen, joka sekin oli vähän pinkeä. Nyyh. (Haastattelun jälkeen olin tyytyväinen, että läskit ratkaisivat asuvalintani, koska suorissa housuissa olisin ollut aavistuksen ylipukeutunut. Jotain positiivista siis. =))

Ei tässä auta kuin jatkaa sitkeästi hitaalla linjalla, vaikka olisin miten kärsimätön. En voi muutosta juurikaan vauhdittaa (tai voisin, mutta en halua, koska se ei kannata), mutta toivon, että näkisin pian edes jotain pientä konkreettista tulosta! Muuten mulla menee herms.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Liikuntahistoriani.

Viime viikolla lähdin Miehen kanssa salille. Melkein itkua väänsin kun nappaus oli absoluuttinen nolla. Crossariin kuolen ja juoksumatolle ei tällä tissivarustuksella ole mitään asiaa ilman kolmia sporttirintsikoita päällekkäin, joten menin polkemaan kuntopyörää. Todella ärsyttävää hommaa, mut puoli tuntia väänsin väkisin. Siirryin salille, katoin ympärilleni, totesin Miehelle että tää on ihan perseestä ja lähin saman tien takaisin fillarin selkään. Jupisin itekseni toisen puoli tuntia ja selasin naama norsunvideolla jotain tyhjänpäiväistä muotilehteä. Plaaaaah. Kotimatkalla olin ihan yhtä pahalla päällä kuin salille mennessä. Ou jee. Onpa ihanaa tämä liikunta.


En lapsena ollut erityisen urheilullinen. Koulun liikuntatunneilla en tykännyt mistään, missä tuli hiki ja piti juosta. Koripallo oli ihan pahin. Yhtä kamalaa oli jalkapallo. Ja talvella ringette. En pitänyt oikeastaan mistään joukkuelajista. En tiedä kumpi inhooni vaikutti enemmän: hengästymisvaara vai se, että olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen. Tai ehkä toka- tai kolmanneks viimeisenä, jos oli hyvä tuuri ja juuri sinä päivänä satuttiin inhoamaan jotain muuta tyttöä vielä enemmän kuin minua.

Joistain lajeista tykkäsin. Satasen pingoin mielelläni ja kovaa. Pidin siitä, koska se oli nopeasti ohi ja pärjäsinkin siinä jotenkuten. Pituushypystäkin tykkäsin ja laitoin ihan pro-meinigillä askelmerkkejä, vaikka en tajunnut niistä mitään. Telinevoimistelutunnit oli kans kivoja, kun sai hyppiä sellasen pukin yli, tehdä kärrynpyöriä ja roikkua nojapuilla.

Koulun ulkopuolella en liikkunut yhtään, mitä nyt koiran kanssa kävelin. Mutta tanssista tykkäsin! Kasi- ja ysiluokan välisenä kesänä olin Marco Bjurströmin vetämällä tanssileirillä, joka oli huippu! Aamiaista ei saatu ennen kuin oli käyty metsässä aamulenkillä (oli muuten tuskaa tällaiselle mitään aerobista liikuntaa harrastamattomalle teinille) ja päivisin opeteltiin showtanssikoreografioita ulkoilmakatoksessa, satoi tai paistoi. Olin aivan rapakunnossa verrattuna Helsingistä tulleisiin alan harrastajiin, mutta into ja halu oppia korvasi kuntoa sen verran, että pysyin mukana.

Lukiossa en taas harrastanutkaan mitään, mutta yliopisto-opiskelujeni alkuaikoina kävin yhden Jounin kanssa tanssimassa jivea. Se oli rankkaa, mutta aivan älyttömän kivaa! Äitienpäivänä katsottiin anoppilassa Tanssii tähtien kanssa -finaalia ja voi että mun alkoi tehdä mieli taas tanssia! Kotimatkalla kerroin Miehelle jive-menneisyydestäni. Ja mitäs Mies? "No se vois olla sellasta, mistä mäkin ehkä tykkäisin." Whaaat?! Pitkätukkanen, satakilonen karvanaama rokkimies tanssimassa jivea - käy mulle! :D

Jivetkin tyssähti johonkin, enkä sen jälkeen harrastanut moneen vuoteen juuri mitään.

Olin jotain 24-25v. ja näin opinahjoni eteisessä ilmoituksen "circuit trainingista", joka olisi naisille suunnattua, ohjattua kiertoharjoittelua kuntosalilaitteilla. Menin kokeilemaan. Paikkana oli punttisali, jossa kävi lähinnä jääkaappipakastimen kokoisia karjuja (Sali82). Great. Circuit pidettiin kuitenkin erillisessä pikkusalissa, ja mähän hurahdin ihan täysin! En ollut ennen kuntosalilla käynyt ja nyt pääsin opettelemaan liikkeitä kunnolla, ohjatusti ja turvallisesti. Mahtavinta oli se, kun huomasin jaksavani tehdä aina vaan paremmin! Olin löytänyt jo toisen lajin, josta tykkäsin, vaikka siinä tuli hiki.

Vaihdoin salin omistajan, Sukkisen Mikan (terveisiä vaan!), ehdotuksesta circuitin rehelliseen punttisaliin, sinne pelottavalle hikisten miesten puolelle. Mika teki mulle ohjelman ja oli treeneissä varmistamassa, että teen kaiken oikeilla tekniikoilla ja riittävällä teholla. Mika ei antanut mun kitkuttaa pienillä painoilla, vastalauseistani huolimatta se lisäsi aina painoja ja valoi uskoa ja tsemppasi. No pain, no gain. Jalkaprässissäkin (se perinteinen malli, mihin laitetaan levypainoja) tein sarjaa 140kg:lla, vaikka olin ihan ripakinttu! Nousujohteinen treenaustapa iskostui mulle kalloon ja siitä olen Mikalle niin kiitollinen, että melkein tippa tulee linssiin.

Treenasin yleensä yksin, mutta jossain vaiheessa löysin treenikaverin (terkkuja Pornooseen!). Oi niitä aikoja! Treenikaveri oli opiskelukaverini vaimo, jota en juurikaan tuntenut, mutta puntteja nostellessa ja pukuhuoneessa lörpötellessä meistä tuli sydänystäviä. (Taas mua itkettää!!! :D Liikutun nykyään ihan kaikesta. Pöljä.) Salilla käytiin kolmesti viikossa ja laiskotuksesta huolimatta tuli lähdettyä, koska niin oli sovittu. Mika laati taas ohjelmat, mut osattiin treenata jo omillamme. Tsempattiin toisiamme aina vaan parempiin suorituksiin ja siirrettiin tappia pakassa salaa, jos ei toinen muuten suostunut kovempaa reenaamaan. Ja sitten hihiteltiin. Punttisalilla oli KIVAA!

Kuulostaa siltä, että olenhan minä ihan sporttinen. No joo, olen kai sitten, jos vertaa ihmiseen, joka ei ole ikinä liikkunut yhtään ylimääräistä. Liikunnasta olen innostunut vasta aikuisiällä ja ja urheilu on ollut kausiluonteista. Minulle on tyypillistä painaa ensin sata lasissa, mikä johtaa siihen, että into laantuu ja saatan olla vuodenkin tekemättä yhtään mitään. Painooni tälläisella on/off-tyylillä ei ole ollut vaikutusta, ilmeisesti olen aina osannut syödä suurinpiirtein sen verran mitä kulutan (mikä ei tarkoita sitä, että olisin syönyt terveellisesti - söin ihan mitä sattuu).

Viitisen vuotta sitten innoistuin taas pitkän tauon jälkeen liikunnasta. Samalla kiinnostuin myös terveellisestä ravinnosta ja urheiluravitsemuksesta. Taas tämä sata lasissa -ilmiö: kun jostain kiinnostun, paneudun siihen sitten kunnolla. Luin järjettömiä määriä liikunnasta ja ravinnosta ja opin erottamaan huuhaan järkitekstistä. Remontoin rempallaan olleen ruokavalioni kondikseen ja voin paremmin kuin koskaan! Liikuin monipuolisesti, usein ja silkasta liikunnan ilosta! Uskomattominta oli, että opin tykkäämään jopa juoksemisesta, jota olin vihannut koko elämäni! Meikästä oli vahingossa tullut ihan sporttimimmi! =)

Jos olisin ollut ammatinvalintatilanteessa, valintani olisi ehdottomasti ollut personal trainer, niin paljon mä tykkäsin miettiä ja opetella noita juttuja!

Nyt olen taas aallonpohjassa. Kunto on rapa ja liikkuminen tervanjuontia. Toistaiseksi revin liikuntamotivaationi vain siitä, että liikunta kuluttaa energiaa ja mitä enemmän kulutan, sitä enemmän mulle jää pelivaraa syömisiin. Tällä tyylillä en kovin kauan jaksa, mutta onneksi tätä kirjoittaessani tajusin, että tuntui musta tällä hetkellä miltä tahansa, minulla on kyky nauttia liikunnasta. Se on jossain piilossa, mutta ihan varmasti voin sen houkutella esiin. Vielä mä löydän itsestäni sen vaihteen, että tekee mieli liikkua ihan vain siksi, kun se on niin kivaa! =)

tiistai 12. toukokuuta 2009

Painonpudotuksen hyvin lyhyt oppimäärä.

Kaikkihan tietää, kuinka kilot karistetaan. Vai tietääkö? Lehdet, netti ja tv on pullollaan laihdutusjuttuja ja painonhallintaohjelmia. Miksi? Eikö viesti mene perille vai miksi niitä samoja itsestäänselviä juttuja pitää jauhaa uudelleen ja uudelleen? Vähän niinkuin kerrottaisiin, että maapallo on pyöreä ja seuraavassa kuussa, että hei, se on pyöreä myös tältä kantilta katsottuna!

Pisnesihmiset ovat käyttäneet loputtomasti aikaa kehitelläkseen erilaisia dieettejä, laihdutusohjelmia ja -juomia, -patukoita ja -pillereitä. Ja niitähän ostetaan. Ihan hullua! Eivätkö ihmiset halua SYÖDÄ? Minusta ruuanlaittaminen ja etenkin syöminen on niin ihanaa, että en vaihtaisi niitä mihinkään! Mitä kivaa on käärepaperin aukaisemisessa? Oih, rapirapi. Kylläpä avasinkin hienosti. Tai jauhekeitossa? Kuumaa vettä, sekoita. Voi kun kivaa tää kokkaaminen. Ja kaiken tämän vaivannäön jälkeen kuvitellaan, että kyllä se hoikempi minä sieltä läskien alta löytyy - ja nopeasti!

Ilman kaupallisia tuotteitakin paino voi laskea. Senkun syö vaan tosi vähän. Joku vaikka 1000kcal päivässä vois olla kiva tavoite. Tai tietty mitä vähemmän, sen parempi. Paino saattaa ihmekonsteilla ja nälässä kitumalla pudotakin nopeasti, mutta vielä nopeammin putoaa pikalaihduttaja kuvitelmistaan karuun todellisuuteen. Mitään todellista muutosta elämäntavoissa ei ole tapahtunut ja kilot tulevat takaisin TAKUULLA - parhaimmassa tapauksessa korkojen kera. Niin että kannattiko?

Miksi on niin vaikeaa tajuta, että laihtumiseen ei tarvita mitään ihmekonsteja? Varmin ja mukavin tapa pudottaa painoa on syödä ihan tavallista, terveellistä ruokaa vähemmän kuin sitä kuluttaa. Laihduttajalle lohdullinen tieto on, että syödyn ja kulutetun energian erotuksen eli kalorivajeen ei tarvitse (eikä pidä) olla suuri, n. 500kcal riittää. Kun peruskulutuksesta vähennetään tuo 500kcal, syötäväksi jää siltikin sellainen määrä kaloreita, että nälästä ei tarvitse kärsiä, kun valitsee syömisensä oikein.

Jos kalorimäärä tuntuu silti pieneltä (kuten helposti alussa tuntuu), lisäkaloreita voi "ansaita" liikkumalla. Liikunta nostaa kulutusta kätevästi ja liikunnan terveys- ja mielenterveysvaikutusten lisäksi ne muutamat sata kulutettua kaloria voi huoletta syödä! =) Peruslaiskaa ihmistä tämä tieto motivoi kummasti. Jopa minä sain itseni viime viikolla tunniksi sauvakävelemään, koska tiesin, että sen ansiosta pääsen ravintolaan syömään ja saan juoda ruokajuomana siiderin! =) En lenkistä nauttinut, mutta nautin siitä extrasta hyvästä, jonka lenkin ansiosta sain.

Oma painonpudotussuunnitelmani perustuu ruokaremontille ja liikunnan lisäämiselle ja systeemi menee jotakuinkin näin:

Ravinto
Aika pitkälti vanha kunnon lautasmalli: puolet kasviksia, 1/4 proteiinia (lihaa, kalaa, kanaa, raejuustoa) ja 1/4 hiilihydraatteja (perunaa, täysjyväpastaa tai -riisiä). Aamu-, väli- ja iltapalalla täysjyväviljatuotteita, vähärasvaisia maito- ja lihatuotteita, hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Herkuttelenkin, mutta kohtuudella. Rasvakammoinen en ole (eikä saakaan olla): leivälle laitan kasvimargariinia, ruuanlaitossa ja salaatinkastikkeena käytän oliivi- tai rypsiöljyä.

Päivittäinen kalorimäärä
Syön päivässä n. 400-600kcal vähemmän kuin mitä peruskulutukseni on. Peruskulutuksella tarkoitan sitä energiaa, jonka kulutan ihan vain lorvailemalla kotona. Peruskulutuksensa voi jokainen tsekata vaikka täältä. (Merkitse jokaiseen MET-kohtaan 0 min ja täytä vain neljä alimmaista kenttää.) Jos liikun, syön myös liikkumalla kulutetut kalorini, jos vähänkin on nälkä. Aina en kaikkia liikunnalla ansaittuja kaloreita syö, vaje saa välillä olla suurempikin. Ja toisaalta en stressaa, jos se joskus jää pienemmäksi.

Liikunta
Vapaavalintaista liikuntaa aluksi 2-3krt/viikossa, myöhemmin ehkä enemmän. Liikunnaksi lasken myös hyötyliikunnan, jos muuhun ei itseään saa motivoitua. Tällaiselle sohvapotulle jo vartin kävely lähiprismaan ja toinen vartti takaisin kauppakassien kanssa on plussaa, vaikkei se ihan hikiliikuntaa olekaan.

Näillä eväillä pitäis sitten olla siinä pikkujoulukunnossa. Apunani on ruoka- ja liikuntapäiväkirja, johon merkitsen tunnollisesti ja rehellisesti kaiken syömäni ja juomani. Käytän kaupallisen palvelun tarjoamaa nettipäiväkirjaa, mutta vastaavia ilmaisia löytyy netistä kyllä. Ja käsistään kätevimmät voivat askarrella itselleen sellaisen excelillä, olen itsekin aiemmin käyttänyt excel-pohjaista ruoka+liikuntapäikkää ja hyvin toimi.

Ainakaan ensimmäisen kunnon viikon perusteella en voi ihan hirveästi valittaa. Välillä sieppasi oikein kunnolla, kun olin koostanut päivän ruuat miten sattuu, illalla kalorit oli täynnä liian aikaisin ja mieli teki vielä vaikka mitä. Välillä 500kcal:n kalorivajetavoite piti, välillä ei. Mutta koko ajan pysyin kuitenkin miinuksella eli söin alle peruskulutukseni, vaikkei vaje joinain päivinä ollut kuin sata tai kaks. Vielä kun löytyis pari kateissa olevaa juttua, mutta niistä sitten toisella kertaa.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Rakas päiväkirja.

Että onkin ihana maanantai! Taivas lähes pimeni, vettä alkoi tulla kaatamalla, sitten salamoita ja kunnon jyrinää.. Ja meikä se vaan hymyilee. Maanantai on nimittäin punnituspäivä.

Viime viikko oli aika tuskainen. Oli päiviä, jolloin pää ja kroppa eivät millään tahtoneet uskoa, että vähemmälläkin energiamäärällä pärjää.

Olen parin vuoden aikana lihonut, koska olen syönyt enemmän kuin kulutan. En tarvitse kalorilaskureita todistamaan asiaa, vaatekoon muuttuminen koosta 36 kokoon 42/44 riittää kyllä, kiitosta vaan. Peruskulutukseni on jotain 1900kcal luokkaa, joten olen syönyt ja juonut tasaiseen tahtiin reilusti yli 2000kcal päivässä. Ja se on kuulkaa niin HELPPOA! Eikä siihen ei tarvita edes pizzaa tai pullaa, kyllä se onnistuu ihan tavallisella perusruuallakin.

Hämmästyttävintä on, että ruuan saattaa omassa mielessään mieltää jopa terveelliseksi. En minäkään tahallani ole epäterveellisesti syönyt. Kun saahan juustosta kalsiumia ja proteiinia ja suklaassa on niitä flavonoideja ja oliiviöljyhän on sitä hyvää rasvaa. Ihanaa itsepetosta höylätä ylimääräisiä juustosiivuja, koska paketin kyljessä lukee light.

Sanon nyt heti alkuun kaikille, jotka harkitsevat painonpudotusta, että ruokapäiväkirja on aivan EHDOTON! Ruokapäikän pitäminen on rankkaa, vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta on ehdottoman opettavaista, palkitsevaa ja motivoivaa. Kaiken syömisen ja juomisen tunnollinen merkitseminen ohjaa melkeinpä väkisin tekemään parempia valintoja, vaikka se ei aina ihan kivutonta olisikaan.

Päiväkirjasta löytyy usein myös selitys kamalalle nälän tunteelle, mieliteoille ja mielialoille. On ihanaa merkitä lounaaksi jotain TODELLA kevyttä ja fiilistellä sitä aikansa. Vaan eipä mene kauan, kun olet nälkäinen, kiukkuinen, helposti ihan mistä tahansa ärsyyntyvä ja olotilassa, jossa mikään ei riitä. Omat kevytlounaspäiväni johtivat siihen, että olisin voinut ahmia esim. leipää tolkuttomia määriä. Joko kärvistelin ja tulin entistä kiukkuisemmaksi tai vedin naaman täyteen näkkäriä ja sen jälkeen vielä vähän jotain, kun vaan teki mieli. Yllättäen ruokapäiväkirjaan tuli ylimääräisiä, budjetoimattomia kaloripaukkuja ihan vain heikon syömisen aiheuttamista mieliteoista. Ja sitten tuli morkkis. Omaa ruokapäiväkirjaa tulkitsemalla oppii syömään järkevästi, ja siten, että nälästä ei tarvitse kärsiä. Ja mikä parasta, myös niin ettei herkuistakaan tarvitse totaalisesti kieltäytyä!

Armottoman ruokapäiväkirjan ansiosta on ollut kuitenkin yllättävän helppoa luopua herkuista. Mies on sitä tyyppiä, joka haluaa testata kaikki mahdolliset uutuudet, mitä ruokakaupasta löytyy. Viime viikolla hän muisti kassajonossa, että halusi maistaa Valion Classic Tummasuklaa-chilijäätelöä (se PIENEMPI..). Ilmoitin, että voin käydä sen hänelle hakemassa. Tein sen puhtaasti itsekkäistä syistä: pakastealtaalle kipittäminen kuluttaa enemmän energiaa kuin kassajonossa seisominen. :) Suklaa, chili ja täyteläinen vaniljakermajäätelö, siinä kolme mun ykkösherkkua. Tuoteselostetta vilkaistuani oli ah, niin helppoa ottaa sieltä VAIN se yksi puikko. Minipuikko (57g), maksikalorit: noin 210 kcal ja kovaa suonet tukkoon -rasvaa muikeat 14g! Mieluummin mussutan leffaa katsellessani puolikkaan rasiallisen (250g) viinirypäleitä, jossa on tällaisia juttuja:

energiaa 180kcal
rasvaa 1g
A-vitamiinia 6,75 µg
E-vitamiinia 1,5 µg
K-vitamiinia 47,5 µg
C-vitamiinia 12 mg

Lähen rypäleitteni kanssa viivalle minkä tahansa minijätskin kanssa! HAH! Sitäpaitsi luin juuri jostain jenkkisivulta, että puolijäiksiksi pakastetut viinirypäleet on ihan herkkua! Vapiskaa jätskit ja mehujäät! :D Pakko kokeilla.

On ollut tuskaisaa tunnustaa syömistapansa, mutta onneksi tapojansa voi muuttaa.

Päiväkirjaa täyttäessä olen kauhulla seurannut, kuinka vähäpätöiseltäkin tuntuvista naposteluista kertyy ronski määrä energiaa. Kauhu ja epätoivo on kääntynyt kuitenkin nopeasti positiiviseksi voimaksi: seuraavana päivänä on ollut motivaatiota tehdä parempia valintoja ja huomata, että ei tämä nyt niin vaikeaa ole, kun vähän jaksaa miettiä ja suunnitella. Tavoitekalorimäärien (1400-1500kcal) ylittyminen harmittaa, tottakai, mutta onneksi seuraavana päivänä voi tehdä kaiken paremmin, ja onnistumisesta (=nälätön, helppo päivä sallitun kalorimäärän rajoissa) koenkin sitten vilpitöntä iloa!

Tahkoamista ja opettelua on siis riittänyt kropan ja mielen vastustaessa uutta elämäntyyliä.

Kaikkea en aio muuttaa kertarysäyksellä enkä pienestä herkuttelustakaan ole kieltäytynyt. Eilen oli anoppilassa pakkopullaa, mutta olin jo etukäteen päättänyt, että otan kakkua vain pienen palan (noin puolet siitä, mitä mussukissa olisi ottanut) ja kieltäydyn kauniisti muista herkuista. Ja niin tein, HYVÄ MINÄ! Viime viikkoon mahtui myös muutamia karkkeja, vähän tummaa suklaata, lapin leipäjuustoa light-versiona, yksi pullollinen kuivaa siideriä ja kolme 16 cl:n lasia kuivaa valkoviiniä. Täysin ilman paheita en aio kilojani karistaa - kalloon on vain taottava, että herkut eivät kuulu jokaiseen päivään.

Mutta joo. Tänään oli siis punnituspäivä. Edellisen kerran kävin puntarissa viikko sitten, jolloin vaaka näytti mukavaa vappupöhöistä lukemaa. Tänä viikonloppuna on herkuteltu vappua vähemmän, viikolla olen syönyt perusterveellisesti ja jopa liikuin kolme kertaa - tosin laiskasti ja hammasta purren. Kannattiko? Tämän aamun punnitustulos: -0,8kg.

Tämä ON hyvä maanantai. :)

perjantai 8. toukokuuta 2009

Tästä lähdetään.

Meinasin aluks, että laitan tähän kuvan mun pallosta. Muutin mieleni. Mä niin voin kuvitella jo ensimmäisen vinkujat: "Mitä laihduttamista tuossa nyt on, noin pieni maha, voi hyvänen aika!"

No voi hyvänen aika itelles. Jos minä olen kyllästynyt läskeihini, niin anna mun ihan rauhassa yrittää tehdä asialle jotain. Se ei ole sinulta pois eikä pitäisi mieltäsi vaivata, vaikka tietäisit miten monta ihmistä, joille 15kg:n painonpudotus olisi tähdellisemää kuin minulle. Välillä tuntuu, että tässä maailmassa on hyväksytympää olla laihduttajana aivan helvetin lihava ja ylipainoinen kuin suurinpiirtein normaalinoloinen ja normaalipainon rajoissa, mutta löllyvästä mahasta ja reisiläskeistä kärsivä. Ei voi olla väärin haluta olla pienemmässä ruumiissa, jossa voi liikkua ilman että tuntee vyötärönsä hyllyvän, vaikka ei olisikaan varsinaisesti ylipainoinen.

Tilanne on se, että olen koko elämäni ollut vinkuheinähonkkelo, pitkä ja laiha ja mummojen ja perstissiäijien mielestä "mallin mitoissa" ja joidenkin mielestä mielestä liiankin laiha. Tuo kuvassa Ilosaarirockista nauttiva tyttö olen minä sellaisena kuin olen aina ollut. Kokoa S tai 36 ja ihan ilman mitään ruokavalioita tai liikuntaa. Nyt olen kahdessa vuodessa paisunut kokoon 42-44, vaaka näyttää noin kuusitoista kiloa enemmän ja VITUTTAA.

Mulla on kaappi täynnä kivoja vaatteita, joihin en mahdu. Kuvassa olevia farkkucapreja en tällä hetkellä saa jalkaani, ne juuttuvat kiinni jo reisiin. Sama kohtalo on muilla housuilla. Jos saankin ne vedettyä ylös, vetoketju muodostaa leveän ja irvokkaan V:n, jolla alkaa myös se kirosana, joka mieleeni tulee. Ainoat mukavat housuni ovat serkkuni ex-miehen vanhat pellavahousut. Ainoat kiristämättömät yläosat ovat Nanson lumiukko-yöpaita ja Kappahlista vuosi sitten ostettu telttamallinen trikoopaita. Periaatteeni on, että en palkitse itseäni lihomisesta, joten en ole ostanut vaatteita sitä mukaa kun entiset käyvät pieneksi. Viime talvena oli pakko ostaa parit farkut, mutta nyt en meinaa saada niitäkään enää kiinni.

Niin että itkuhan tässä meinaa tulla. Ja on tullutkin. Itseäni inhottaa, Mies vittuilee, äiti huomauttelee.. Miten minusta tuli näin läski?! Joku voisi sanoa, että kyllä se on nyt ihan luonnollista, että iän myötä (jota en aio kertoa, naiselta ei sellaisia kysellä) alkaa läskiintyä. Ja sitten selitetään aineenvaihdunnan hidastumisesta jne blaablaa. Joo kiitos. Ihan hyvä yritys ja pätee varmasti moneen. Aineenvaihdunnassani tuskin on mitään ihmeellistä muutosta tullut, luutkin ovat kai ihan samankokoiset kuin ennenkin (mun tekee mieli kirkua aina, kun joku selittää kilojaan, että olen vain isoluinen. Bullshit.).

Lihomiseni syy on se kaikista tavallisin: olen syönyt enemmän kuin kulutan.

Ja se on ollut ah, niin helppoa ettei huomaakaan! Sen kun vain syö samankokoisia annoksia kuin Mies, napostelee naksuja ja jäätelöä ja edamin siivun ihan vaan ohimennessään, juo paljon olutta ja siideriä, niin ja viiniä viikonloppuruuan ja herkkujuustojen kanssa, kokkailee huoletta herkkuja, kun syöminen on niin kivaa ja ruoka on hyvää. Ja kun ruoka on hyvää, sitä on toki santsattava, mitä sitä nyt huomiselle jättämään jos kerran suu vetää. Ja jos ei millään jaksa laittaa ruokaa, voi mennä lähiravintolaan, jossa on ihan älyttömän hyvät pizzat (mut sieltä ei kannata ottaa kebabia, ne on parempia siinä toisessa paikassa).

Siis MIETI! Pari, kolme vuotta sitten söin pizzaa ehkä pari kertaa vuodessa. Jäätelöäkin söin vain kesällä ja silloinkin koko kesänä vain muutaman tuutin tai pehmiksen. Nyt pizza on ihan normiruokaa, Ben&Jerry's tötsä hupenee meiltä kahdestaan ihan yhdeltä istumalta. Ja sitten ollaan vaan naurettu, että ohhoh, sinne meni.

Ei naurata enää.

Voisin syyttää ruokavalion muutosta seurustelulla Miehen kanssa, joka on kaikkiruokainen herkkusuu, mutta ei hän ole ruokaa ja juomaa suustani alas tunkenut. On vain niin helppo syödä, kun toinenkin syö. Ja kun toisen tulot on sellaiset, että on varaa ostaa herkkuja, niin niitä sitten ostetaan. Oma palkkani oli aiemmin niin minimi, että tarkkaan piti miettiä, mitä ostaa, joten juustopaketit ja muut herkut jäi usein kaupan hyllylle. Ehkä mulle on tullut elintasomaha.

Ja elintapamaha. Syö-ihan-mitä-ja-milloin-vain-ruokavaliolla ja perusliikkumattomuudella saa todella kätevästi mahaan makkaroita, läskiä jopa selkään ja komiat jenkkakahvat (mulla on jo sellaisetkin....). Jo hyötyliikunnalla saisi jotain aikaan! Turussa asuessani liikuin kaikkialle jalan tai pyörällä, työmatkat kävelin ja kannoin kauppakasseja monta kilometriä. Käsi- ja jalkapelillä kulki jauhopussit, maidot ja muut mukisematta. Nyt on auto käytössä, joten eipä tule käveltyä edes lähiprismaan. Niin ja nyt kun ei ole töitä, ei tarvitse kävellä sitä jokapäiväistä 40min reissua. Aikaahan mulla olisi kävellä vaikka taloa ympäri koko päivän, mutta kun olen laiskistunut niin, että ei ole tullut edes ulkoiltua, vaikka vieressä olisi aivan mieletön pururatakin! Musta on tullut ällöpossu!!

Mutta nyt tähän tulee muutos. Alan palauttaa itseäni takaisin entisiin mittoihini hitaasti, mutta varmasti. Projektin tueksi perustin tämän blogin, jossa puran mietteitäni niin hyvässä kuin pahassakin. Aiheet tulevat pyörimään akselilla ruoka-liikunta-valitus. Kyllä, täällä saan ja aion myös valittaa ja urputtaa, jos siltä tuntuu! Tämä on ensimmäinen, mutta toivottavasti myös viimeinen kerta, kun laihdutan. Tää on viimeinen valitusvirsi!