maanantai 8. kesäkuuta 2009

Missä vika?

Mä kuvittelin, että painonpudotus on ihan hemmetin helppoa. Ei nopeaa, mutta helppoa. Sen kun vaan syö järkevää ruokaa vähemmän kuin kuluttaa. Ja sit jos harrastais vähän liikuntaakin. Mutta kun ei tää paino vaan laske millään! Punnitustulos viime viikosta +0,2kg...

Yli kuukausi mennyt ja mä en meinaa saada edes yhtä kiloa pois! Jos paino onkin tippunut vähän, niin seuraavalla viikolla se on tullut takaisin. Sahaan tahtia plus miinus muutama sata grammaa ja paino junnaa oikeastaan samassa koko ajan, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla tasaista miinusta!

Okei, maanantai on huono päivä hypätä vaakaan, koska viikonloppu meni pitkästä aikaa viihteen puolelle ja kahtena päivänä. En niinkään syöpötellyt, mutta sitä toista kyllä - eihän rokkia ennenkään ole vesilasi kädessä kuunneltu. Ruokapäiväkirjan mukaan söin vähän vähemmän kuin normaalisti, parina päivänä vain 1100-1300kcal, en kylläkään tarkoituksella. Sattui vaan olemaan niin kevyitä sapuskoja tai huono ruokahalu eikä illalla tehnyt mieli puputtaa ylimääräistä ihan vain siksi, että sais sen 1400-1500kcal täyteen. En usko että muutamasta liian kevyestä päivästä mikään säästöliekki olis paukannu päälle, ehkä tuo +0,2kg on nestettä.

Mutta nestettä tai ei, tälläinen 500g/kk painonpudotustahti syö motivaation ihan totaalisesti! Tuntuu että MITÄÄN tulosta en saa. Jos jotain muutosta painoon tulee, se on seuraavassa viikossa jo tullut takaisin ja olen takaisin lähtötilanteessa. Pitäisi tietysti iloita jo pelkästä ruokavalion muutoksesta ja siitä, että liikunta saattaa joskus tuntua jopa kivalta, mutta kun SE EI RIITÄ! Minä tahdon tuloksia NUMEROINA! :D

Liikuntaa saisin ehdottomasti lisätä. Mies vaihtoi eilen mun fillariin jarrupalat eli nyt pääsisin salille vaikka jo päivällä. Ei tarviis ootella iltaan, jolloin ei huvita enää mikään. Sitäpaitsi fillarointi saattaa jopa kuluttaa vähän energiaa? Oikeita pyörälenkkejä tuskin alan tekemään, koska fillarointi tollasella maastopyörällä on ihan arsesta. Mä tahtoisin jopoilla pystyasennossa ja nähdä niskaa jäkittämättä, millon valot vaihtuu ja mitä kaikkee pitäis väistellä. Mutta lyhyet matkat menee ihan kohtuullisesti, jos on edes jotenkin säällinen asvaltti alla.

Ehkä mä en nyt vielä heitä hanskoja tiskiin, vaan jatkan samaan malliin, vaikka tällä mallilla ei toivottua tulosta ole tullutkaan. Voi olla että viime viikolla söin liian vähän ja liikuin liian vähän ja join liian hyvässä seurassa liian monta juomaa, mutta onneksi tällä viikolla voi aloittaa taas kaiken alusta.

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

No onpas sulla tosi jumittunut tuo paino. :( Vai onkohan sinulla muskelit kasvaneet niin paljon. Lihaskudoshan on painavampaa kuin rasvakudos, niin että jos rasvaa onkin hävinnyt, mutta lihaksia tullut tilalle. Oletko käyttänyt mittanauhaa? No joka tapauksessa uskon, että kun vain jaksat olla kärsivällinen, niin kyllä se vaakakin alkaa näyttää mukaviakin lukemia. :)

Heinäharava kirjoitti...

Ethän sä tietenkään lopeta, mitä se hyödyttää? Sitten et ainakaan pääse tavoitteeseen, et edes hitaasti!!

Lisää liikuntaa että keho käynnistyy! Äläkä tuijota sitä vaakaa. Ajatteles jos sä nyt heität hanskat tiskiin ja mietit taas kuukauden päästä, että nyt aloitan uudelleen. Jos et lopeta, niin siinä vaiheessa olet "laihistellut" jo 2 kuukauttaa, muuten joudut aloittaa alusta!

ÄLÄ PAKITA!

Paevi kirjoitti...

Matleena kirjoittaa asiaa: mittanauha mukaan kuvioihin. Lihashan painaa enemmän kuin rasva, joten jos olet kovasti treenannut painojen kanssa niin se voi näkyä vaa'alla jopa painonnousuna.
Ja mietipä, jos joka kuukausi lähtee se 500g, niin vuodessa se on 6kg, jotka todennäköisesti myös pysyvät poissa. Tie pysyvään laihdutukseen käy pienten muutosten kautta.
Mulla paino vaihtelee noin puolentoista kilon verran, riippuen vuorokauden ja kuukauden ajasta, myös turvotus lisää joskus vaa'an lukuja.
Tsemmpiä vaan, periksi et anna!

Satu kirjoitti...

Silmät kiinni ja vaaka pihalle ja sitten tossua toisen eteen, kyllä lähtee! ja sit kun alkaa lähteä ni kans alkaa lähteä, usko vaan. Alku aina hidasta. Tsemppiä!

navettakissa kirjoitti...

Matleena: Voi kun oiskin lihakset kasvaneet! =) Lihasten kasvattaminen vaan vaatii kovaa punttitreeniä ja ruokavaliota, jossa syödään sen verran paljon, että lihaksilla on mistä ottaa energiaa kasvuun. Tällaisilla miinuskaloreilla ja toistaiseksi alle kymmenellä punttisalikerralla ei ole mulle tainnut lihasmassaa kehittyä.. ;) Mittanauha on käytössä, mahan ympärystä syynään. Siinä ei ole tullut mitään muutosta.

Heinäharava: Kyllä mä tuijotan sitä vaakaa, kun sen kuulemma pitäis motivoida.. Right. Mä niin epätoivoisesti haluaisin jonkun muutoksen painooni, että kerran viikossa käyn punnituksessa kuten ns. ohjelmani neuvoo. Tosiaan toivon, että jotain alkais tapahtua, kun lisään liikuntaa. Jos ei senkään jälkeen mitään, on pakko kattoo itteensä peiliin ja miettiä, missä vika.

Päevi: Nestettä tolla punttitreenillä saa kyl lihaksiin, se voi painonnousuna näkyäkin. Itse lihasmassaa on tosiaan vaikea tällasella syömisellä ja treenaamisella saada. Mutta tosiaan, jos kahdessa vuodessa on se 15kg tullut, niin se 500g/kk pudotus on sitä samaa tahtia. Ja luultavasti sit pysyvää. Mutta kun oon välillä vähän kärsimätön..

Satunkaa: Tossua toisen eteen, sillä mennään. =) Syömisestä tää ei nyt voi olla kiinni, vaan omasta liikkumattomuudesta. Kiitos tsempistä. =)