Totta se on.

En tiedä mikä mulla oikein on, mutta todella usein lähtö salille tuntuu todella vastenmieliseltä. Eilen oli ihan sama juttu. Suurinpiirtein itkua väänsin, nappaus oli niin nolla ja sykemittarinkin olin unohtanut kotiin.

Kaikenkattava itseinho ("olen työtön ja rahaton tyhmä, ruma läski") päällä ja tippa linssissä kävelin kuin robotti crossarille. Tunsin itseni norsuksi siinä hoikkien sporttimimmien välissä, mutta yritin keskittyä polkemiseen. Vartin päästä olo oli jo vähemmän v-voittoinen ja siirryin salille. Kaikki MUN laitteet varattu, stna. Eikä niissä ees treenata! Joo ne penkkikoneet on just sitä varten, et niissä istutaan kirjottamassa tekstaria tai juorutaan kaverin kanssa. Kiukkuset 3x10 vinopenkkiä, 3x8-10 pystypunnerrusta, 3x8 sivuvipareita käsipainoilla (jotka oli 1kg liian isot, pienemmät oli viety, prkl), 3x8-10 ojentajat taljassa ja päälle yks pidempi sarja ranskalaisia. Vartalonkiertoja vehkeessä 2x20 kummallekin puolelle ja lopuks vajaa 15min cross trainerissa. Ja kas, saunaan mennessä mua ei ketuttanut enää yhtään! =)

Miten voi mieli muuttuakin niin totaalisesti? Kyllähän mä olen tiennyt, että liikunta lisää endorfiinintuotantoa ja mielialaan vaikuttavien hormonien eritystä ja sporttailun jälkeen palkintona on se kuuluisa "hyvä olo". Sitä on vain valtavan vaikea uskoa siinä hetkessä, kun kaikki on huonosti eikä löydä itsestään tai elämästään mitään hyvää sanottavaa. Onhan mulla ollut salireissuja, jolloin olen ollut salilta lähtiessä lähes yhtä pahalla päällä kuin sinne mennessä, mutta nyt mieliala koki aivan uskomattoman muutoksen! Treenivaatteita pukiessa fiilikset oli itseinhoa ja vihaa kaikkea mahdollista kohtaan ja riisuessa mieli oli tyyni ja lähes tyytyväinen.

Voi kun tämän reissun muistaisi aina silloin, kun liikkumaan lähteminen on yhtä turskaa.