Jumppati-jumppati.

Eilisen punnitustuloksen kunniaksi lähdin hyllymään sinne aiemmin suunnittelemaani bodysteppiin. Ekaa kertaa. Ja ihan yksin. Jännitti ihan kamalasti! Kun se on ihan uusi jumppasali mulle ja mistä sieltä ne laudatkin haetaan ja oon ihan nolo norsu niitten laihojen jumppabeibien rinnalla ja jos mä joudun johonkin mistä ei nää mitään jne jne. Tukihenkilön paikka, ihan selvästi.

Mutta ei, yksin menin. Onneksi samaan aikaan oli Huippumalli haussa -finaalijakso, se varmaan verotti kansaa, koska aiemmin sali on näyttänyt paljon täydemmältä. Ja sehän sopi mulle, vähemmän silmäpareja, joitten edessä hävetä.

Laudat löytyi helposti, otin paikan melko edestä ja viittasin reippaasti, kun kysyttiin, onko ekakertalaisia. Ja sitten eiku menoks! Alkulämmittelyksi askelta viereen, perusaskelta laudalle yms. basicjuttuja. Lauta piti tunnin alussa korottaa matalimmalta tasolta korkeammalle, mutta mulla oli laudasta niiiiiiin hyvä fiilis, että mä vaan hymyilin! Hetken aikaa mulla oli sama tunne kuin joskus vuosia sitten, kun kävin Turun Motivuksessa Rusilan Marikan stepeissä ja niitten jälkeen aina ihan euforiassa!

Vaan kylläpä hymy hyytyi tällä kertaa. Siis aivan käsittämättömän raskasta! Olen harrastanut korkeasykkeistä liikuntaa viimeks joskus 15 kg sitten ja tällä tunnilla syke tuskin laski 150 alemmas missään vaiheessa. Lääh ja puuh.. Koivet vinkui ihan huolella jo yksinkertaisissakin askeleissa ja tein tuskallista kuolemaa senkin jälkeen, kun lautaa laskettiin 15-20 min alkurääkin jälkeen. Mä olin unohtanut sykemittarin kotiin ja hyvä niin, se olis varmaan räjähtäny.

Onneks olin näyttävästi ilmoittautunut ekakertalaiseksi, joten pidin omia pausseja ja teeskentelin olevani pihalla askeleista, vaikka totuus oli, että mä en kertakaikkiaan jaksanut. =) Hiki virtas ihan solkenaan, happi meinas loppua ja läähätys raastoi kurkunpäätä. Päällimmäisin tunne oli epätoivo. Mä olin niin rikki jo puolessa välissä tuntia, että välillä kompuroinkin laudan kanssa ja pisteenä i:n päälle vasen akillesjänne alkoi kipuilla niin, että en pystynyt astumaan kunnolla ja tuntui et polvetkin hajoo ihan just. Eikä tässä vielä kaikki! Ilmeisesti jalat ei ollu vielä tarpeeks maitohapoilla ja polvissakin oli jotain vielä ehjänä, koska lopussa tehtiin vielä hyvä määrä askelkyykkyjä ja käsillekin ojentajadippejä, joita jaksoin tehdä ehkä kolme.

Mutta JEAAAH, meikä kävi jumpassa! =D Pohkeet huusi hoosiannaa ja polvet oli muusia ja musta tuntui että mä kuolen ihan just, mutta "JEAAAAAH!" silti! Makasin saunassa varmaan vartin, en vaan jaksanut liikauttaa itteeni lauteilta mihinkään. Mietin vaan, että miten mä jaksan ajaa autolla kotiin, kun siinä pitää painella niitä polkimia.

Olipa elämysreissu ja hyvä sellainen! Tänään on pohkeet ollu ihan pökkelöt ja takapuolessakin tuntuu. Hiihoo! =)

En tosin ole yhtään vakuuttunut siitä, että menisin ensi maanantaina uudestaan. Kunnon kannalta yks korkeasykkeinen treeni tekis varmasti hyvää, eikä mua haittaa, jos en jaksa tehdä yhtä hyvin kuin muut. Mutta se haittaa, jos polvet hajoo. Painonnousun aikana en ole harrastanut juuri mitään liikuntaa ja nyt nivelet saa yhtäkkiä iskuja ja 15 kg lisäpainojen kera. Ei ihme, että vähän jossain tuntuu. Voi olla, että joudun totuttamaan polvia jossain vähän lempeämmässä lajissa, mutta ton bodystepin mä joskus vielä selätän! :D Olis mahtavaa pystyä vetämään tunti samalla tavalla kuin muutkin siellä - täysillä ja loppuun asti. Siinäpä tavoitetta!